Tästä tuli pitkä teksti, mutta oli pakko päästä purkamaan omia tuntemuksia. En myöskään halua unohtaa tätä ikävää kokemusta, joten täällä se säilyy myös itselleni muistona
--
Ollaan oltu nyt pari viikkoa mökillä ja en ole sen takia päässyt kirjoittelemaan blogiinkaan. Tultiin kuitenkin tänään kotiin ja ajattelin kertoa meidän mökkireissusta.
Ensimmäinen viikko oli aivan ihana. Aurinko paistoi joka päivä ja oli lämmin. Järvivesikin oli parhaimmillaan 27 asteista. Kävimme paljon veneilemässä, nautimme auringosta ja uimme. Esikoinen rakasti leikkiä hiekkalaatikolla sekä läträtä järvessä. Keräsimme mahtavia kokemuksia yhdessä perheeni kanssa ja nautimme olostamme. Saunoimme myös lähes joka ilta, teimme ruokaa ja katsoimme elokuvia.
Reissumme päättyi kuitenkin ikävissä merkeissä. Alkuperäinen tarkoituksemme oli lähteä mökiltä perjantaina, mutta aivan lopuksi päätimmekin jäädä mökille sunnuntaihin saakka, eli vanhempieni loman loppuun asti.
Perjantaina oli taas mukava päivä. Kävimme veneellä syömässä ja olimme iloisia. Illalla mieheni lähti viemään esikoista unihälyyttimen kanssa viereiseen rakennukseen, eli aittaan nukkumaan (nukuimme miehen ja esikoisen kanssa yöt siellä, koska siellä oli rauhallista). Samalla sauna laitettiin tavalliseen tapaan päälle ja minä ja äiti lähdimme saunomaan ensin.
Ihmettelin saunassa, kun ilma tuntui erittäin kuumalta ja lähes polttavalta. Uinnin jälkeen kuvittelin hengitykseni höyryävän, mutta ajattelin sen olevan vain kuvitelmaa. Emme viihtyneet kauaa saunassa, vaan lähdimme takaisin mökkiin.
Isäni ja veljeni halusivat jo lähteä saunaan edeltä, kun miestäni ei ollut vielä kuulunut aitasta. Hän oli nukahtanut aittaan ja lampsi sieltä hieman perässä heidän mukaansa saunaan.
Ei mennyt aikaakaan, kun mieheni palasi mökkiin ja sanoi, ettei pystynyt olemaan saunassa, koska siellä haisi ja maistui oudolta - kuin salmiakilta. Aivan pian isäni ja veljeni astelivat perässä mökkiin ja valittivat pahaa hajua. Mietimme, olisiko se ollut häkää? Tuo kiuas on ennenkin vihoitellut ja meidän oli vaihdettava se pian. Päätimme alkaa samantien etsimään netistä kiukaita ja yhteistuumin päätimme, että uusi kiuas haetaan heti aamulla! Kello oli tässä vaiheessa jotain noin 23.10 yöllä ja ulkona oli säkkipimeää.
Kesken kiukaiden tutkimisen aloimme haistaa savua. Joku ryntäsi ulos katsomaan ja sanoi, että sieltä saunalta tulee kai jotain savua mökkiä kohti. Haju paheni ja sanoin miehelleni, että pitäisikö esikoinen käydä hakemassa aitasta pois. Hän päätti lähteä katsomaan, olisiko hänet järkevää herättää. Savu tuntui kuitenkin tulevan enemmän mökkiin päin ja aitta oli ainoa paikka, jonne savu ei tullut lainkaan. Emme siis vielä hakeneet häntä, jotta hän ei joutuisi hengittämään savua.
En muista kunnolla, mitä tässä välissä tapahtui, mutta yhtäkkiä mieheni huusi, että saunan takaseinä palaa (seinä on lähellä polkua, joka kulkee mökin ja aitan välillä). Äitini oli soittanut jo savun huomatessamme hätänumeroon ja ilmoitti puhelimeen, että nyt on todellakin kiire! Aloimme mennä paniikkiin kaikki ja huusimme kaikki, että esikoinen on saatava nyt heti aitasta ulos. Mieheni lähtikin juoksemaan täyttä päätä aitalle, nappasi pimeässä esikosemme kokonaan hupparinsa sisään ja juoksi savupilven läpi mökkiä kohti. Samaan aikaan isäni ja veljeni lähtivät heittämään vettä järvestä kohti saunaa ja yrittivät pidättää hengitystään.
Tajutessani itse tulipalon, juoksin mökistä ulkoterassille, jossa äitini puhui hätäpuhelua yhä. Veljeni tyttöystävä alkoi huutaa mökistä, että voisinko nyt pian antaa hänelle koiran hihnan. Paniikissa katsoin ympärilleni ja nappasin nahkaremmin, jonka ojensin hänen käteensä. En halunnut lähteä, ennen kuin hän ja koira, mies sekä esikoinen ja muut ovat myös valmiita juoksemaan karkuun, joten otin tällä välillä itkien, täydessä paniikissa ja täristen valokuvan tuosta tulesta, joka aivan silmiemme edessä paloi ja poltti koko kehoamme ja etenkin kasvojamme.
Tässä vaiheessa, kun lähdin juoksemaan kohti autopaikkaa ja pois vievää hiekkatietä, olin pahimmassa paniikissa. En ole koskaan tuntenut vastaavaa. Itkin, tärisin, huusin ja sekoilin. Kaikki huusivat, itkivät ja panikoivat. Isä yritti rauhoittaa, mutta ei se auttanut. En ehtinyt laittaa kenkiä jalkaan, en ottaa mitään mukaan, en edes vetää housuja päälleni. Lähdin vain paniikissa juoksemaan paljaan jaloin kännykkä kädessäni kohti pois vievää polkua.
Juostessani polkua kohden päässäni pyöri "ovatko kaikki jo lähteneet, onko isä tai veli edelleen tulen äärellä, missä kaikki ovat, mitä jos joku meistä kuolee, joku meistä saattaa kuolla tänään!" Tuntui kuin lieskat olisivat nuolleet selkäämme ja olisimme juosseet henkemme edestä. Oli todellakin sellainen "pakene tai kuole" -tunne. Todella alkukantainen, biologinen ja kamala tunne. Kaikilla meillä virtasi adrealiini ja pyrimme vain äkkiä pakoon.
Juoksin täysin pimeää polkua pitkin, enkä nähnyt yhtään minne olin edes juoksemassa. En saanut mitenkään taskulamppua päälle ja pelkäsin juoksevani kohti metsää. En huomannut kiviä, oksia tai mitään muutakaan jalkojeni alla. Yhtäkkiä mieheni meinasi lähteä juoksemaan takaisin tarkistamaan, että muut ovat tulossa, mutta palasikin ensin tuomaan esikoisen syliini. Yritin juosta esikoinen sylissä pimeässä metsässä, vaikka en saisi edes kantaakaan mitään tai etenkään juosta paino sylissäni. Se ei kiinnostanut sillä hetkellä. Pian onneksi veljeni tuli ja nappasi esikoisen sylistäni.
Isä ajoi auton mökkipihalta pois ja ryntäsimme kaikki kyytiin. Meitä on liikaa yhteen autoon, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Änkesimme sinne ihan kaikki koirineen kaikkineen ja ajoimme kiireellä kauemmas. Esikoisemme tärisi autossa kuin haavanlehti ja yritimme parhaamme rauhoitella häntä.
Jäimme jonkun matkan päähän tien puskaan odottamaan paloautojen saapumista. Tuo aika tuntui todella todella pitkältä. Olimme varmoja, että nyt palaa mökki, aitta ja koko piha. Ihan kaikki. Se ei kuitenkaan kiinnostanut juurikaan vaan olimme todella onnellisia, että olimme kaikki siinä elävinä. Osa meistä itki ja panikoi yhä. Valmistauduimme lähtemään hotellille tai minne tahansa muualle.
Isä oli aivan paniikissa ulkona. Hän olisi halunnut lähteä varoittamaan muita mökkiläisiä palosta (oli nimittäin keskiyö ja pelkäsimme kaikkien olevan nukkumassa). Hän pelkäsi muiden mökkiläisten kuolevan meidän takia, mikäli tuli saartaisi heidät tai ehtisi heidän mökeilleen heidän huomaamattaan. Itkimme ja sanoimme kaikki, ettei hän saa lähteä ja että palokunta on sanonut, ettei saa nyt itse tehdä mitään vaan ainoastaan odottaa. Rukoilimme, itkimme ja pyysimme, ettei hän lähtisi. Pelkäsimme hänen kuolevan häkämyrkytykseen, pyörtyvän savun keskelle, jäävän keskelle tulilieskoja ja vaikka mitä. Hän ahdistui tilanteesta ja ensimmäistä kertaa näin hänen itkevän. "E-ehen kestä jos meidän saunan takia joku kuolee", hän sanoi ja itki samalla ahdistuneesti. Hän ravasi välillä pimeydessä katsomassa tilannetta ja aiheutti järjetöntä huolta meille muille.
Lopulta näimme paloauton menevän paikalle. Samalla satoi kaatamalla vettä, mikä oli erikoinen sattuma. Noin 20 minuutin päästä ohitse meni myös toinen paloauto. Vatsaani ja selkääni sattui kamalasti. Olin hyperventiloinut, juossut, hengittänyt savua ja panikoinut. Pelkäsin kamalasti, että vauvalle olisi käynyt jotain tai että se lähtisi syntymään. Viikkoja minulla oli vain 23+4.
Yhtäkkiä isä soitti äidille ja ihmettelimme asiaa, koska kännykkä oli mökissä, jonka uskoimme palaneen poroksi. Hän sanoi, että voimme tulla ja tuli on sammutettu. Häkää ei enää ole ja voimme vaikka nukkua mökissä yön.
Uskaltauduimme jonkun ajan päästä pihaan ajettuamme lähteä kävelemään kohti mökkiä. Nyt kivet sattuivat jalkapohjiani. Oli myös todella kylmä. Pihassa oli kaksi isoa ja kovaa ääntä pitävää paloautoa. Esikoinen selvästi pelkäsi niitä. Mökissä esikoinen tärisi taas kamalasti peloissaan ja osoitteli ulkona olevia paloautoja sanoen "autho, autho!". Kello oli silloin noin 00.40. Rauhoitimme häntä sänkyyn pimeään huoneeseen. Silittelimme ja rauhoittelimme. Hän hiljalleen rauhoittui, mutta ei suostunut nukkua. Lopulta lähdimme mieheni ja esikoisemme kanssa aittaan klo 1.40 ja nukahdimme kaikki samantien. Vanhempani jäivät vielä kolmeksi tunniksi valvomaan ja katsomaan, ettei tuli enää käynnisty uudelleen.
Onneksi selvisimme kaikki hengissä. Sauna tiloineen paloi kokonaan, mutta mökki, aitta, laituri ja veneet säilyivät. Tuli oli kuitenkin ennättänyt levitä hyvin pitkälle ja vain parinkymmenen sentin päähän mökistä. Muutamat läheiset korkeat männyt olivat palaneet latvaan saakka. Tuli oli levinnyt myös aitan suuntaan, mutta ei onneksi niin paljoa. Mummini tuli miehensä kanssa hakemaan meitä pian kotiin. Pääsimme siis kaikki lähtemään kotiin samalla kertaa.
Meille jäi tästä todella paha olo. Kokemus oli traumaattinen. Minulla laukesi myös todella kovat liitoskivut, jotka veivät yöllä lähes liikuntakyvyn. Kipuja on edelleen runsaasti. Onneksi vauva potkii todella paljon ja voi siis hyvin. Maanantaina on neuvola, jossa aion puhua kokemuksestani.
Mitä jos olisimme olleet kaikki jo nukkumassa? Mitä jos tuli olisi levinnyt vielä nopeammin? Mitä jos tuli olisi levinnyt niin, että kulku aitalle olisi estynyt pahasti? Mitä jos jollekin olisi käynyt jotain? Mitä jos vauva olisi lähtenyt syntymään ja kuollut?
Onneksi olemme nyt kaikki turvallisesti kodeissamme. Tämä kokemus jätti meille syvän pelon. Pelkään jatkossa tulta paljon aiempaa enemmän. En olisi koskaan uskonut, että se leviää niin nopeasti!
Toivon kuitenkin, että vauva pysyy vielä ainakin viikolle 37+0 saakka mahassa. Olen kuitenkin myös vähän hermoillut, koska minulla on nyt jo ollut niin kovia liitoskipuja, alapääkipuja ja jatkuvaa pissahätää. Näyttää ja tuntuu siltä kuin vauva olisi jo melko alhaalla ja äitinikin mainitsi eilen vatsani "tippuneen". Olen nyt ihan kaiken varalta alkanut jo pesemään vauvapyykkiä ja sitä onkin ollut monta koneellista pestävänä. Sain tänään viimein viimeiset vauvanvaatteet pestyä. Aion vielä tässä joku päivä silittää vaatteet, lajitella koon mukaan ja viikata valmiiksi kaappiin. Onpahan yksi asia hoidettu, niin ei tarvitse kaikkea lopussa kiirehtiä.
