Mulla oli jo hyvin aikaisin aamulla kätilön aika, jossa katsottiin ultralla vauvan asento ja sitten siitä 30 minuutin päästä lääkäriaika, jossa mahdollisesti kokeiltaisiin kääntää vauvaa jne. Olin onneksi saanut mummini katsomaan esikoista täksi ajaksi.
Kätilö ultrasi vauvaa ja löysikin samantien pään alhaalta vatsaltani. Vauva oli siis kääntynyt nyt viikon aikana takaisin raivotarjontaan. ♥ Mikä valtava helpotus valtasi mieleni. Käynti kesti siis vain muutaman minuutin ja pääsin lähtemään kotiin.

Olin niin innoissani tästä uutisesta, että aloin jo tänään juomaan vadelmanlehtiteetä. Esikoisesta join sitä jo rv 35 lähtien, mutta pääasiahan siinä taisi olla se, ettei ainakaan liian aikaisin aloittaisi juomaan sitä. On kyllä kamalan jännä olo. Jännittää, pysyykö vauva pää alhaalla, milloin vauva syntyy, meneekö kaikki hyvin ja moni muu asia. Haluaisin kovasti, että ei ainakaan menisi paljoa yliajalle ja että saisin synnyttää alakautta. Olin tietenkin jo tottunut ajatukseen sektiosta, mutta kerran kokeneena alatiesynnytys on minulle jo tutumpi ja turvallisempi ajatuksena. Lyhyempi toipumisaika ja vauvan saaminen heti rinnalle myös mielessä ja noista ensimmäinen etenkin esikoisen takia, jota en voisi edes nostaa vähintään kuukauteen. Hän tarvitsee yhä aika paljon nostamista (esim. pinnasänkyyn menemiseen, pepun pesuun, syöttötuoliin menoon jne). Nyt vaan pidetään peukkuja.
Jes, niin hyvä juttu! Kunhan nyt vaan pysytteleekin noin päin.
VastaaPoistaSepä se! Kohta ei onneksi enää mahdukaan kovin helposti kääntyilemään ♥
PoistaHieno homma, että sikiö oli kääntynyt🙂
VastaaPoistaOli kyllä valtava helpotus ♥
Poista