2018/03/20

Kp 52 / dpo 5

Näin viime yönä unta, jossa kuukautiseni alkoivat ja olin taas aivan murskana. Onneksi eivät kuitenkaan olleet oikeasti alkaneet.

Tänään on ollut kovia tuikkimisia vasemmassa munasarjassa sekä kerran oli ikävä tuikkaisu kohdun seutuvilla. Rintoja vähän aristaa, heikottaa, jatkuva nälkä sekä oksettaa välillä paljonkin. Luultavasti nämä muut kuin tuikkailut kuitenkin osittain kuviteltuja ja kuuluvat muuten vaan kierron tähän vaiheeseen. Olen jo niin monta kertaa veikannut samanlaisia oireita raskaudeksi, etten mene nää halpaan.

Sen kerran, kun aloin odottamaan esikoistani, ainoat oireeni ennen plussaa olivat nipistelyt etenkin vasemmassa munasarjassa ja juuri ennen plussaa rintasäryt ja unet raskaudesta (plus tietenkin vahva tunne siitä, että olen raskaana). Mitään pahoinvointia tai muutakaan ei ilmennyt koko raskausaikana juurikaan enkä oksentanut kertaakaan. Kahvikin maistui entiseen tapaan loppuun saakka (eli 1-2 kuppia päivässä).

Listaan tähän silloin raskautumiskiertoni oireet:

  • kp 18 : ovis? kovia nippailuja vasemmalla munasarjassa, vatsa sekaisin, ovislimoja, rinnat aristaa/turvonneet
  • kp 19 : vasemmalle munasarjoihin jomottaa välillä tasaisesti, menkkamaisia kipuja keskellä alavatsaa välillä, limoja, rinnat tuntuvat todella painavilta ja raskailta (etenkin kävellessä), nukkumaan mennessä sattui häntäluun kohdalle
  • kp 20 : vasemman puolen munasarja jomottelee edelleen, nenä vuotaa, rintoja edelleen turvottaa, hajut iskevät nenään normaalia enemmän, nukkumaan mennessä jomottaa taas häntäluuhun, ovistestissä hailakka viiva
  • kp 21 : useita ja outoja unia yöllä, aamulla todella raskas olo bussipysäkille kävellessä (joka paikkaan särkee), rintasärky kadonnut kokonaan, alaselkään särkee, aivastuttaa koko ajan, melko neutraaliolo muuten
  • kp 22 : ei mitään ihmeellistä
  • kp 23 : munasarjan jomotusta vasemmalta puolelta
  • kp 24 : jatkuvaa jomotusta vasemmalla munasarjoissa: polttelee, paineen tunnetta, nipistää harvakseltaan, menkkamaista jomotusta. röyhtäilyttää (niin kuin melkein joka päivä) koko ajan ja välillä tuntuu kuin nousisi puklua samalla suuhun, ei voi nukkua vasemmalla kyljellä kun vihloo vasemmalle munasarjaan
  • kp 25 : ei aamupahoinvointia, jomotusta vasemmalla alavatsalla, röyhäilyttää, ajoittain todella kuumeinen olo, ihan vähän öklöttää töissä, vaikea keskittyä töihin/pysyä hereillä, päässä heittää paljon, poskia kuumottaa, eniten juuri tunne alavatsan alueella, r. testi nega
  • kp 26 : aamulla ei yhtään mitään! epäilys, etten olisikaan raskaana. töissä ruokailun jälkeen kyyristyessä nippaa kovaa vasemmalta alavatsalta. nippailee klo 12 jatkuvasti ja aika kovaa vasemmasta munasarjasta. ei koskaan ennen ole ollut tällaista. mitä tämä on? tulehdus? keltarauhanen? ajoittaista polttelua/aaltoja koko alavatsalla, menkkamaista
  • kp 27 : viimeisetkin oireet hävinneet. ei edes vatsanippailuja. varmaan menkat alkaa pian 
  • kp 28 : ei edelleen mitään. ehkä vähän kuumeinen olo ja posket tulessa? röyhtäilyttää aamuisin/iltaisin. illalla kyljellään ollessani sattui todella kovaa keskelle ihan alavatsaan. 
  • kp 29 : oireetonta on. varmaan pian alkaa menkat. ei enää nippailuja. r.testi päivällä nega.
  • kp 30 : outoja unia. nännit aristaa, menkkaoireita. aamuvirtsasta herkkään r.testiin haamu http://aijaa.com/VDqlrh
  • kp 31: edellisyönä heräsin kovaan rintakipuun ja tunteeseen, että olen raskaana. unessa tein positiivisen testin. aamulla nännikipu jatkui ja tuntemukset alavatsalla. suihkussa meinasin kaatua, koska sattui niin paljon alavatsaan kauttaaltaan. tein testin illalla tunnin pidätyksellä ja tuli plussat ♥ kai se pitää uskoa. oireet alkoivat vasta ekasta plussasta mutta ei oikein muita oireita kuin rintakipu. testi: http://aijaa.com/kz858B

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti