2018/09/30

Aivan kamala ovulaatiokipu

Koko eilisen illan! Oli todella vaikea nukuttaa klo 21 aikoihin esikoista, kun alaselkää ja -vatsaa kramppasi kuin menkat olisi pahimmillaan tai ensimmäiset ns. lievät supistukset käynnissä. Nämä "supparit" eivät tosiaan lähteneet minnekään vaan pysyivät varmaan tunnin inhottavina. Vatsa oli myös todella turvonnut ja olo oli tukala.

Netistä luin, että munasolun irtoaminen voi tuntua juurikin tuolta. Olikin siis pakko houkutella mieskin vielä kerran yrittämään, että on varmasti tarpeeksi simppoja "ovella koputtelemassa" irtoamishetkellä. Muistaakseni irronnut munasolu elää kuitenkin 12-24 tuntia ja voi sen ajan hedelmöittyä. Nyt vaan piinaillaan - taas...

2018/09/28

OVULAATIO BONGATTU!

Jes jes jes! Luulin jo, etten joko ovuloi lainkaan tässä kierrossa tai sitten etten vain onnistu bongaamaan sitä, mutta nyt vihdoin viikon testailujen jälkeen ovulaatioplussa pärähti tikkuun. Voi kun tuli ihan mahtava fiilis!

Nyt on tosiaan jo kp 21 ja tänään olisi niin sanotusti siis dpo -1. Ovulaatio tapahtuu laskennallisesti huomenna, eli dpo 22. Flo todellakin siis oli oikeassa.

Kuvat ovat aamulla (ei ensimmäisestä virtsasta, koska sitä ei suositella) testaamiani. Aluksi testiviiva värjääntyi jopa tummemmaksi kuin kontrolliviiva, mutta tasaantui aika samanlaiseksi viivaksi kontrolliviivan kanssa. Tein myöhemmin päivällä myös ovulaatiotestin, mutta se ei enää ollut plussa vaikka vahva olikin.

Piinapäivät alkakoon, vaikka tämä on jo moneen kertaan nähty; bongaan ovulaation näihin aikoihin, on vahvat ovisoireet, on yritystä ja kaikkea, mutta silti ne menkat alkaa 10-14 päivän päästä.. Plääh.

2018/09/27

Flo-kännykkäsovellus

Haluaisin hieman kirjoittaa käyttämästäni Flo-kännykkäsovelluksesta, josta kuulin ystävältäni. Sen sai tosiaan ilmaiseksi ladattua play-kaupasta. Aluksi syötin sinne yleisiä tietojani. Sovellukseen saa halutessaan laitettua muun muassa aamulämpöjä, veden määrää (mitä juonut päivässä), liikunnan määrää, painon, päivän oireet, muistiinpanoja, ovulaatio- ja raskaustestin tuloksen, kuukautisten alun ja lopun jne.

Tässä vaikka plussia ja miinuksia kyseisestä sovelluksesta:

+ Lähes kokonaan suomenkielinen
+ Pystyy laittamaan muistutuksen esim. e-pillereistä tai teroluteista
+ Voidaan käyttää ehkäisyn apuna, raskaaksi halutessa tai raskaana
+ Saa kerättyä hyvin tietoa jokaiselta päivältä omasta kierrosta
+ Sovellus tulkitsee kiertoa monin eri tavoin ja ennustettavuus on aika hyvä
+ Sisältää hyviä ja hyödyllisiä artikkeleita
+ Näyttää myös päivät, jolloin voi tulla raskaaksi

- Jotkut asiat eivät ole käännetty suomeksi; esimerkiksi kyselyt

En keksi muita miinuksia, koska tuo on mielestäni todella hyvä sovellus, kun haluaa seurata omaa kiertoaan ja pysyä kärryillä kaikesta. Arvosanaksi antaisin 5/5

Ps. Esimerkiksi tänään (kuvassa tältä päivältä kuvankaappaus) Flo ilmoittaa, että ovulaationi olisi ylihuomenna. Sain tänään melkein ovulaatioplussan, joten voi olla, että ovulaatio nimenomaan on tuolloin. Aika hyvä, koska minulla on todella epäsäännöllinen kierto.

Kp 20 ja luulin jo ovulaation menneen


Mä todellakin luulin, että mulla oli jo mennyt ovulaatio, mutta tänään kp 20:nä, mulla alkoi taas kovat nipistelyt vasemmassa punasarjassa ja todella runasas vetinen vv. Teinpä siis ovulaatiotestin taas ja se oli tähän astisista tummin. Saattaa olla, että se ovulaatioplussa pärähtääkin vasta huomenna testiin... Flo-sovelluksen mukaan ovulaatio olisi lauantaina, eli jos ovisplussa tulee huomenna, niin Flo on ollut täysin oikeassa.

2018/09/26

Ajatuksia ovulaatiotesteistä


Ovulaatiotestit - nuo jokaiselle kauan vauvaa kuumeilleelle tutut pirulaiset. Aina saa tulkita ja ihmetellä niitä viivoja. Monesti olen netistä lukenut ihmisten väitteitä, ettei niiden viivojen vahvuuksilla ei ole mitään merkitystä niin kauan, kun testiviiva ei ole joko yhtä vahva tai vahvempi kuin kontrolliviiva. Haluaisin kumota kyseisen väitteen omalla kokemuksellani.

Olen nyt siis vuoden noita tehnyt ja ne ovat minulle tuttuja myös esikoiseni ajalta. Mitäkö olen sitten huomannut tämän vuoden aikana? Alla olevat väitteet ovat ainoastaan omaa kiertoani koskevia ja omia havaintojani omista testauksistani.


  • Testeissä on eroa. Jotkut testit ovat toisia herkempiä ja joillain on mahdoton saada ovulaatioaikaakaan täysin yhtä vahvaa viivaa kontrolliviivan kanssa. Citymarketista ostamani rfsu:n testit eivät ole näyttäneet niin hyvin ovulaatiota kuin kuvassa näkyvät pregchecit. Laitan tähän oikeastaan oman ränkkäykseni testaamistani ovistesteistä: 1. Suomesta tilatut herkät ovulaatiotestit; ehdottomasti parhaita! Näyttäneet aina hyvin vahvasti mahdollisen ovulaation, 2. Pregcheck; näyttävät joskus helpostikin ovulaation, mutta toisinaan se menee niin nopeasti ohitse, ettei testeillä ehdi sitä havaita ja joskus ei näytä vaikka olisikin ollut, 3. Rfsu; ovulaatioaikaan saattoi antaa melko tummaa viivaa ja sellaista, jossa reuna oli yhtä tumma kuin kontrolliviiva, mutta ei kuitenkaan täysin ovisplussaa ikinä, 4. Kiinatestit; niitä en suosittelisi kenellekään, sillä itse sain näillä aina vain samaa hailakkaa viivaa

  • Testiviiva on aina tummentunut päivä päivältä kohti ovulaatiota ja sitten asteittain haalentunut ovulaation jälkeen

  • Joskus testiin on voinut tulla vielä kierron lopussakin plussa tai lähes plussa, vaikka ovulaatio olisi mennyt jo. Ne jostain syystä tuppaavat itselläni ainakin tummenemaan kuukautisia kohden

  • Testi voi näyttää monen monta päivää vahvaa viivaa, mutta ei silti tunnu tummenevan plussaksi saakka

  • Välillä ovulaatioplussa voi viipyä montakin päivää testissä ja ainoastaan tummeta päivien saatossa ja sitten yhtäkkiä ovulaation päätyttyä haaleta. Tällä saattaa olla tekemistä sen kanssa, että munasolu ei meinaa irrota ja lh-huippu pysyy näin suurena

  • Joskus sitten taas ovulaatioplussa on vain hetken testissä ja seuraavalla testauksella se on jo haaleampi. Olen välillä tehnyt ovisaikoina kolme kertaa päivässä testin tyylillä aamu, iltapäivä ja ilta, koska lh-huippu voi välillä mennä nopeastikin ohitse ja sen takia olisi hyvä testata enemmänkin kuin kerrran päivässä. Välillä on ollut kiertoja, kun aamulla testaamani ovulaatiotesti on ollut vahva plussa, mutta iltapäivällä tekemäni testi on ollut jo negatiivinen. Jos olisin tällöin tehnyt testin vasta iltapäivällä, olisi minulla jäänyt kierrolta ovisplussa bongaamatta

  • Joskus ovulaatio todella tapahtuu vaikka sitä ei bongaisikaan testeillä. Itselläni ainakin oireet kertovat enemmän kuin testit. Olin kerran tehnyt ovulaatiotestejä säännöllisesti päivittäin ja etenkin silloin, kun tunsin todella kovia ovulaatiokipuja. En silti onnistunut bongaamaan testeillä ovulaatioplussaa vaan testit olivat lähinnä melko tummia tai melkein yhtä tummia kuin kontrolliviiva. Kävin kuitenkin silloin kipujen takia gynellä ja ultrassa ovulaatio todistettiin tapahtuneen juuri, eli en vain onnistunut löytämään sitä testeillä tai sitten testit eivät antaneet täydellistä plussaviivaa ovulaatiosta huolimatta.


Bonus: tämä ei liity suoranaisestsi ovulaatiotesteihin, mutta olen huomannut että joskus raskaustesti saattaa reagoida ovulaatioon antamalla hailakan haamuviivan tai antamalla testiviivan kohdalle puolikkaanviivan tai palasen viivasta.

Loppupäätelmänä sanoisin, että välillä tuntuu todella typerältä testata ovulaatiota, kun se tuntuu olevan yhtä tuuripeliä.

2018/09/25

Pohdintaa sekundäärisestä lapsettomuudestani

Päätin kokeilla vapaan kirjoittamisen muotoa. Kirjoitan nyt siis tämän hetkisiä tuntemuksiani alas niin, etten korjaa tekstiäni tai muuta sitä. Annan vaan tekstin virrata sitä mukaan, kun ajatukset mieleeni tulevat. Tarkoituskseni on pohtia aihetta siitä; miltä sekundäärinen lapsettomuus tuntuu juuri tänään? Aion toistaa tätä myös myöhemmin uudestaan, jotta se jää itsellenikin aina ylös.

Ensinnäkin otsikko on hieman huonosti kirjoitettu, koska oikeastaan tarkoitan meidän lapsettomuuttamme, koska emmehän edes tiedä, kumman puolella "vika" on tai haluaisiko sitä edes sanoa kummankaan "viaksi". Tänään sekundäärinen lapsettomuus tuntuu erittäin pahalta ja saa oloni erittäin masentuneeksi. Jatkuvasti kaikkialla ilmenee uusia raskauksia, syntyy uusia sisaruksia pienille esikoisille tai kuopuksille, äidit ja miksei isätkin ylistävät lastensa sisaruuden hienoutta ja miten tärkeää on, että on saanut lapselleen sisaruksen. Tällä hetkellä minua vituttaa suunnattomasti. Olen taas tikutellut testejä ja etsinyt ovulaatiotani. Vatsaani on nipistellyt, munasarjoihin on vihlonut ja on ollut valkovuotoa ja vaikka mitä, joista olen ajatellut ovuloivani juuri nyt. Ei, ei tietenkään siihen pirun testiin voi tulla sitä plussaviivaa. Miksei!? Mikä hitto mun kehoa vaivaa??? Olin niin innoissani kun kiertopäivä 14 alkoi jo tulla ovulaatiota ennakoivia tuntemuksia. Aloin tehdä testejä ja ilahduin, kun ne näyttivät melko tummilta viivoineen. Päätin jopa olla ottamatta teroluteja siinä toivossa, että tässä kierrossa ovuloisin aikaisin! Turhaa. Kaikki oli taas turhaa. Ei se ovulaatio ole testejen mukaan edelleen tullut. Tänään testit ovat jo eilistä vaaleampia ja se on yleensä aina minulla itselläni tarkoittanut, että ovulaatio oli jo. Tässä tapauksessa nyt epäilen, että se ei vain tapahtunut koko tässä kierrossa. Se vain huijasi ja meinasi tapahtua, mutta sitten se hitsin munasolu ei halunnutkaan irrota ja sekös minua tänään vituttaa erityisesti. Miksei perkele minun kehoni voi toimia niin kuin sen kuuluisi? Mikä ihme siinä on? Miksi muiden kehot toimii niin kuin he haluavat ja toivovatkin niiden toimivan? Miksi jotkut voivat saada halutessaan vaikka kymmenen lasta pienin ikäeroin ja minä en sitä toista? En edes toivoisi enempää lapsia. En jaksa yrittää vuosikausia. kauan vielä jaksan yrittää, ennen kuin annan periksi? Äitini sanoi, että tuossahan on hyvää se,ettei sinun tarvitse käyttää ehkäisyä. Onhan se joo ehkä ja niin kuin hän sanoi, että kun ne hormonaaliset ehkäisyt esimerkiksi ovat niin kamalia mitä hänkin on itsellään huomannut. Minä ottaisin silti minkä vaan ehkäisyn vaikka heti käyttööni, jos saisin toisen lapsen. Olen vaan nyt juuri niin kyllästynyt. Koulu on ollut todella rankkaa, lapsi ei ole ollut terve kertaakaan tarhan aloituksen jälkeen ja koulun ja lapsiarjen yhdistäminen on ollut hieman hankalaa. Miksi sitten vielä suunnittelen tähän lisää lapsia?? No ensinnäkään en opiskele silloin kun olen äitiyslomalla ja sittenhän he ovat molemmat tarhassa, kun palaan opiskelemaan. Mistä huomaa , että olen väsynyt ja stressaantunut? Tätä asiaa vaan tulvii tähän tänään. Olen niin puhki. Niin kypsä noihin ovulaatiotesteihin, negatiivisiin testeihin, piinailuun, turhiin oireisiin, kehon huijauksiin ja muuhun. Olisipa tämä kaikki vaan ohi. En jaksa. Tänään en jaksa.

2018/09/23

Kp 16 ja jätin terolutit ottamatta

Tänään on siis kiertopäivä 16 ja eilen olisi kuulunut ottaa ensimmäinen terolut-lääke tässä kierrossa. Tein eilenkin ovulaatiotestit, koska minulla on ollut vatsavihlontoja ja runsaampaa vv, jotka viittaisivat lähestyvään ovulaatioon. Testi oli vielä juuri ennen kuin yleensä ottaisin terolutin hyvin tumma, joten päätin olla ottamatta teroluteja tässä kierrossa. Oikeastaan päätin, etten ota niitä enää kun vasta sitten, jos kiertoni venyy todella pitkäksi taas. Minulla ei ole ollut aikaisemmin ongelmaa siis itse ovuloinnin suhteen vaan ainoastaan kiertojen pituuden kanssa.

Tänään viiva on vielä hieman eilistäkin tummempi ja tämä on aiempien kokemuksien perusteella (onhan tässä jo tullut vuosi testailtua) merkki siitä, että ovulaatioplussa tulisi huomenna tai jo jopa tänään illalla. Veikkaisin, että ovuloin tässä kierrossa kp 18. Se on jo reilusti aikaisemmin kuin viime kierrossa.

Tein taas testin vuoksi myös kiinasta tilantun testin, joka näkyy vasemmassa kuvassa markettitestin yläpuolella. Kiinatesti antoi edelleen samaa viivaa kuin kierron jokaisena päivänä. Voisi sanoa, että ne on aivan turhia. Sitten kun saan markettitestillä plussan, niin aion kokeilla, antaako tuollainen kiinatesti edelleen samaa haaleaa viivaa.

Enää en siis tiedä, estikö terolutit viime kierrossani ovulaation kokonaan tapahtumasta vai huijasivatko nuo kiinatestit siis vain minua ja ovulaatio oikeasti tapahtuikin. Tein viime kierrossa ainoastaan noita kiinatestejä ja ne eivät koskaan olleet tummempia kuin tuossa kuvassa tekemäni kiinatesti. Todella huonot kokemukset minulla siis niistä. Jatkossa maksan mieluusti hieman enemmän siitä, ettei tarvitse arvuutella ja tehdä turhaan testejä, jotka eivät edes pidä paikkaansa!

Minä todellakin toivon, että viime kierrossa otetut terolutit olisivat todellakin näin paljon lyhentäneet kiertoani. Kumpa se ovulaatioplussa pärähtäisi huomenna. Silloin kiertoni kestäisi noin 31 päivää, mikä on itselleni kyllä todella lyhyt/hyvä. Niin lyhyttä kiertoa minulla ei olekaan ollut aikoihin.

Edelleenkään en löydä teroluteista mitään faktatietoa netistä vaan tiedot jakaantuu todella paljon kahtia; osa sanoo, ettei terolutit vaikuta ovulaatioon tai estä sitä, mutta puolet sanoo, että terolutit paksuntavat kohdun limakalvoa (mikä tapahtuu yleensä ovulaation jälkeen) ja saavat kehon luulemaan, että ovulaatio oli jo ja näin, jos ovulaatio ei ole ehtinyt tulla ennen niiden aloitusta, niin se jää kokonaan tulematta. Jotkut sanovat myös, että mikäli raskaaksi haluaa ja niitä syö, niin ne tulisi aloittaa vasta muutama päivä ovulaation jälkeen. Ihmettelen vain, miksi niitä edes tarvitsisi sitten syödä? Itse en nyt jaksa miettiä enää, joten en syö niitä kun vasta siinä tapauksessa, jos kierto alkaa taas venymään lähemmäksi 40 pääivää.

2018/09/21

Kp 14 ja ovulaatiotestejen vertailua (markettitesti vs. kiinatesti)

Vielä on ajoittain vatsanipistyksiä, mutta ne ja vv vähentynyt paljon eilisestä. Olisiko ovulaatio ollut jo, mutta nuo kiinatestit eivät vain olisi näyttäneet sitä? Tai sitten se on vasta tulossa ja munasolu on vain yrittänyt irrota, mutta ei ole irronnutkaan.

Kiinatesti näyttää paljon haaleampaa viivaa kuin kaupan - kuten osasin ennustaakin. Molemmat on siis testattu samasta virtsasta ja ylempi on suomesta marketista ostettu ja alempi on kiinasta tilattu halpatesti... Ei enää kiinatestejä minulle.

Onneksi tänään on perjantai, niin saa taas hengähtää kotona esikoisen kanssa. Huomenna alkaa taas terolutejen napsiminen.. Plaah.

2018/09/20

Kp 13 ja mahakipuja

Tänään mennään siis kiertopäivää 13. Minulla on eilisestä saakka ollut vihlovia kipuja niin munasarjoissa kuin etenkin keskellä alavatsaa. Myös valkovuodon eritys on lisääntynyt merkittävästi.

En nyt mistään onnistunut googlaamalla löytämään, voiko ovulaatiokipu esiintyä sukkapuikkomaisena vihlontana keskellä alavatsaa. Aloin taas pelätä kohtutulehduksia ja muita mahdollisia vaivoja. Minun oli tänään hyvin vaikea keskittyä luennolla, kun vasempaan munasarjaan pisti niin lujaa.

Muistin yhtäkkiä, että keväällä minulla oli aivan samanlaisia kipuja ja nimenomaan keskellä alavatsaa. Silloin olin varma, että nyt minulla on kohtutulehdus tai joku muu ikävä vaiva, koska kiertokin oli venynyt jo yli 50:nen päivän mittaiseksi, joten varasin ajan ultraan/gynekologille. Ultrassa gynekologi vain totesi, että kaikki on aivan hyvin ja kivut olivat johtuneet ovulaatiosta, joka oli juuri vasta ollut.

Teinkin heti tänään taas yhden noista kiinasta tilaamistani ovulaatiotesteistä, mutta samanlainen viiva tuli taas mitä tulee muutenkin läpi kierron... Olen alkanut miettiä, voisivatko ne kuitenkin olla viallisia. Huomenna aion ostaa marketista taas tavallisia ovulaatiotestejä ja tehdä "tieteellisen kokeen", eli kastaa samassa virtsassa niin kiinatestin kuin tavallisen markettitestin ja katsoa, onko viivojen vahvuuksissa mitään eroa. Ilmoitan myös tänne asiasta kunhan ehdin.

Alkaa niin jo kyllästyttämään tämä jatkuvasti kehostaan stressaaminen! Huomenna on jo kp 14 ja silloin pitäisi oikeasti tapahtua ovulaatio, kun terolutejakin jo yksi kierto takana. Lauantaina alkaa taas 10 päivän terolut-kuuri ja olisin niin toivonut, että ovulaatio olisi ehtinyt tapahtua ennen kuuria. Höh.

2018/09/12

2.(/3) terolut-kierto käynnistyi

Ensimmäinen terolut-kierto on nyt ohitse ja kuukautiset alkoivat kiertopäivä 34 viime lauantaina. Käytännössä kiertoni kesti siis 33 päivää teroluteilla. Olen melko varma, etten ovuloinut lainkaan tässä kierrossa. Nyt on menossa siis viides vuotopäivä eli kp 5. Vielä 10 päivää ennen ensimmäistä terolut-lääkettä.

Olen huonosti ehtinyt tännekään kirjoittelemaan, kun koulu alkoi ja lisäksi esikoille päiväkoti. Päivät on todella stressaavia ja kiireisiä ja epäilenpä jopa, että myös stressi vaikutti siihen, että kierto venyi nyt teroluteillakin noinkin pitkäksi.

Harmittaa, etteivät ainakaan vielä tuoneet itselleni merkittävää muutosta, sillä onhan kiertoni myös aiemmin nyt olleet noin 34-35 päiviäisiä. Kumpa ne vielä kuitenkin auttaisivat. Vauvakuume on tällä hetkellä melko kriittinen.