Voihan rsv!

On tää alku ollut kyllä aikamoista. Mihinkään ylimääräiseen ei ole ollut aikaa, ei yhtään mihinkään. Juuri kun arki oli alkanut esikoisen kanssa helpottamaan, hän nukkui lähes aina yöt putkeen läpi, oli iltaisin aikaa hengähtää ja katsoa elokuvia jne, niin kaikki alkoi ikään kuin alusta. Olemme jälleen väsyneitä, stressaantuneita ja kiireisiä. Enää en ehdi selailemaan blogeja, kirjottamaan juurikaan omaanikaan, katsomaan televisiota tai mitään muuta vastaavaa. Vauva on tosin paljon helpompi kuin esikoinen on koskaan ollut, mutta silti aika tuntuu olevan jatkuvasti kortilla näiden molempien kanssa.

Olin yhdessä vaiheessa hieman masentunut. Masennus kumpusi lähinnä isäni sairaudesta. Olin ahdistunut yksin lasten kanssa kotona. Puhuin asiasta neuvolassakin. Olin oikeasti aika syvissä vesissä. Nyt kun olen kuitenkin saanut hyviä uutisia isästäni, niin mielialakin on kohentunut ja on helpompaa olla kotona. Olen saanut muutenkin jo rutiineita luotua, joten päivät tuntuvat paljon mukavammilta.

Noin kuukausi sitten esikoinen heräsi päiväunilta tulikuumana. Hänellä oli flunssaa ja korkeaa kuumetta ainakin kolmisen päivää. Söin silloin buranaa ja toivoin, että vältymme muut tuolta taudilta. Pumppasin vauvalle maitoa jatkuvasti. Pian ristiäisten jälkeen huomasin kuitenkin saaneeni flunssan ja siitä pari päivää vauva heräsi aamulla räkäisenä. Ei auttanut mikään vaan hän sairastui myös. Flunssa tuntui pahenevan hänellä joka päivä ja hän oli koko ajan entistä räkäisempi. Neljäntenä päivänä hänen hengityksensä tuntui nopealta ja pinnalliselta, vinkuvalta ja tukkoiselta. Päätimme lähteä uuteen lastensairaalaan. Heidän mukaansa vauvan vointi oli kuitenkin suhteellisen hyvä, joten pääsimme kotiin räkäimun jälkeen. Sairaalasta kuitenkin sanottiin, että usein viides sairastamispäivä on pahin (ainakin rsv:ssä). Tälloin myös mieheni sai kyseisen taudin.

Viides päivä oli aika kamala, mutta sinnittelimme vielä kotona, koska vauva hymyili ja oli pirteä. Hän oli kuitenkin todella räkäinen ja tukkoinen. Kuudentena päivänä hän oli kuitenkin erittäin räkäinen, söi vähemmän aina kerralla kuin ennen ja vaikutti muutenkin kipeämmältä kuin aiemmin. Lähdimme taas sairaalalle ja tällä kertaa häneltä imettiin jälleen limaa, josta tutkittiin rs-viruksen mahdollisuus. Vauvalla todettiin rsv. Päätimme kuitenkin lähtemään jälleen kotiin sairastamaan, koska hänen yleiskuntonsa oli hyvä. Hengitys vähän rohisi, mutta ei ilmeisesti liikaa.

Nyt vauvan ja minun sairastamisen alkamisesta on jo yli kaksi viikkoa ja itse olen edelleen räkäinen ja yskin. Vauva onneksi alkaa olemaan jo suhteellisen terve, ihana oma itsensä. Tämä on kyllä todella tarttuva ja kamala tauti. Taudin on saanut ainakin minä, mieheni, esikoinen, vauva, äitini, veljeni, mummini, mummini mies sekä ystäväni lapsineen. Emme edes itse käyneet missään julkisilla paikoilla juuri tämän epidemian takia. Esikoinen ei ollut edes kauppareissuilla mukanamme. En todellakaan tajua, mistä se tuli! Ehkä jonkun vieraan mukana? Onneksi selvisimme kuitenkin ilman osastohoitoa vauvan kanssa. ♥

Ristiäiset

Meillä oli viikonloppuna viimein ristiäiset ja vauvamme sai nimen. Nimeä en tosin blogissa paljasta, mutta olemme kuitenkin tyytyväisiä nimeen. Meillä oli lähemmäs 40 vierasta ja muutama lapsivieras myös.

Toimitus oli kaunis ja onnistunut. Vauva oli koko kirkkoajan hiljaa ja tyytyväinen. Hän ei herännyt itkemään edes kastamisen aikana. Kaikki olivat yllättyneitä hänen rauhallisuudestaan. Muutenkin kaikki meni hyvin, vaikka esikoinen olikin vähän levoton, eikä viihtynyt ensinnäkään kirkossa ja juoksenteli muutenkin jatkuvasti kaikkialle. Onneksi sukulaiset olivat ihania ja auttoivat hänen kaitsimisessaan. Vauvakin kiersi sylistä syliin.

Tarjoiltavaa oli ihan tarpeeksi. Suolaiset menivät tosin taas nopeasti eikä kaikkia varmaan ehtineet maistaa kaikkea. Meillä oli tarjoiltavana kaksi voileipäkakkua, jotka perheeni teki, kaksi kakkua, joista toisessa oli vauvasta syötävä valokuva ja toinen oli koristelemani kakku, jossa oli vauvan nimi, tekemiäni mansikkaruutuja, äitini tekemä kinkkupiirakka, kolmea erilaista pikkupizzaa, prinsessakeksejä, marenkeja, limua, mehua ja kahvia. Kaikki tarjoiltavat saivat valtavasti kehuja.

Hieman oli hankaluuksia mm. invataksin kanssa sekä kahvinkeittimen, joka keitti vain laihaa kahvia. Onneksi niistäkin kuitenkin selvittiin.

Ristiäiset olivat kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneet ja niistä jäi kaunis muisto. Kummeja oli jopa viisi ja hekin vaikuttivat olevan ylpeitä roolistaan. Nimi sai paljon kehuja vielä jälkikäteenkin.

Lahjojakin oli aika paljon. Vauva sai mm. hopeisen valokuvakehyksen, hopeisen pankin, vaatteita, pehmoleluja, imeskeltäviä leluja, kirjoja, taulun, kukkia, rahaa, astiaston ja muuta pientä.

Surullinen mieli

Vauva-arki on alkanut ihan kivasti. Vauva nukkuu yöt hyvin syöden muutaman kerran joko korviketta tai äidinmaitoa. Päivisinkin nukkuu aika paljon ja ainoastaan iltaisin itkee jonkun verran ja rauhoittuu vaikeammin. Esikoinenkin halailee siskoaan jatkuvasti, tuo tuttia ja pitää kädestä.

Surullinen olo tuleekin siitä, että isältäni on löydetty pahalaatuinen kasvain, eikä jatkosta ole vielä tietoa. On todella piinallista odottaa lisätietoa asiasta. Mä en suoraan sanoen tiedä, miten selviäisin siitä, jos kasvain onkin levinnyt tai huonosti hoidettavissa. Mulla on taustalla masennusta ja erityisherkkyyttä, ahdistun kovin helposti. Olen koittanut olla miettimättä tätä asiaa enempää, mutta silti se vaivaa ja puristaa sydäntä.

Huomenna pappi tulee meille keskustelemaan ristiäisten kulusta. Loppuviikosta juhlitaan vielä miehen syntymäpäiviä ja ensviikolla tytön ristiäisiä, vaikka juhlatuulta kamalasti keneltäkään nyt löytyy. Pakko silti yrittää.

Vauva 1 kk ja kuulumisia

Niin se aika on mennyt vauhdikkaasti. Nyt vauva on jo reilu viisiviikkoinen, eli kuukauden ikäinen pikkuinen pötkylä. Mies oli kolme ensimmäistä viikkoa meidän kanssa. Alku tuntui aika jännittävältä ja mulla meinasi iskeä taas tuttu baby-blues pahasti päälle kotona. Onneksi se meni noin viikon jälkeen ohitse.

Ekat viikot oltiin vaan kotona ja totuteltiin uuteen elämään. Esikoinen osoitti hieman mieltään tekemällä tuhmuuksia ja mm. kiljumalla vauvan korvaan. Muuten hän on kyllä hyvin suhtautunut ja käy vähän väliä hymyilemässä vauvalle ja antamassa tuttia.

Ollaan vähitellen aloiteltu myös käymään vaunulenkeillä ulkona, totuteltu kylpemään ja muuta. Alku on kyllä mennyt hyvin ja aluksi tuntui, että meille on sattunut hyvin helppo ja rauhallinen vauva. Nyt kuukauden kohdalla hän on alkanut itkuisemmaksi ja levottomammaksi. Se on ilmeisesti tyypillistä tässä vaiheessa.

Imetys ei taaskaan ottanut tuulta purjeiden alle. Osittain myös minun psyykkeeni ja mielenterveyteni vuoksi. Pelko ja stressi aiheuttavat itselleni sen, etten pysty nauttimaan vauva-ajasta tai lapsestani. En halua samaa "kohtaloa" kuin esikoisen kanssa, joten tein niin kuin parhaaksi katsoin. Vauvamme on siis osittainimetetty ja saa sekä rintamaitoa että korviketta. Hän syö noin 2-3 tunnin välein ja melko suurehkoja määriä, eli ruokahalua piisaa!

Yöt hän nukkuu pääsääntöisesti melko kivasti. Hän herää noin 2-4 tunnin välein syömään, itkemään, vaatimaan tuttia tai muuta. Vaihtelen usein rintamaidon ja korvikkeen välillä öisin. Välillä on hulinaöitä, jolloin valvotaan pitkiä putkia ja ei nukuta juurikaan. Onneksi niitä on harvemmin. Tämän ikäisellä kun ei vielä ole mitään rytmiä, niin tää on vähän tämmöstä.

Esikoinen ja vauva herättelee välillä toisiaan öisin. Välillä etenkin aamuisin miehen mentyä jo töihin hyssyttelen heitä vuorotellen ja aina kun toinen on hiljentynyt niin toinen alkaa huutaa ja sitten toinenkin herää jne. Rasittavaa. Pitäisi opettaa esikoinen jo omaan huoneeseensa. Usein vauva jäisi vielä aamulla unille, mutta esikoinen herää kamalan aikaisin. Esikoinen ei myöskään suostu usein päiväunille ja jos suostuu, niin silloin vauva ei ja toisinpäin. Unettomuus on siis aivan järkyttävää ja päivät meneekin pää sumussa.

Jännitti kamalasti jäädä yksin kotiin näiden kanssa. Ihan hyvin se on mennyt, mutta esikoinen tarvitsisi kyllä leikkikavereita ja jotain toimintaa. Kamalasti kun en ole ulkonakaan vielä näiden kanssa ollut, kun vauva viihtyy vain liikkuvissa vaunuissa.

Ostimme tänään uuden sitterin käytettynä tosin. Se on 4momsin koliikkikeinu, joka keinuttaa vauvaa ylös ja alas, sivuille sun muuta. Tosi kallis uutena, mutta saimme sen käytettynä 150:llä eurolla. Nyt juuri vauva on kyseisessä sitterissä ja nukkunut jo tovin. Mikä pelastus, sillä viimeisen viikon hän on etenkin illat itkenyt läpeensä ja pelkkä hytkytys ja kantaminen on auttanut eikä aina nekään. Nyt hän tosin herää, eli pitää taas mennä!

Täyden kympin synnytyskokemus

Minulle tosiaan sanottiin viime perjantaina rv 40+1, että voisin mennä haluamalleni synnytyssairaalalle klo 15, jolloin katsotaan näytteet (streptokokki, joka minulla oli viimeksi positiivinen raskaudessa), otetaan käyrät ja muut. Söimme rauhassa noin kello 11 jälkeen, kun supistukset alkoivat yhtäkkiä syödessäni säännöllistymään. Supistuksia tuli tuolloin tasaisesti koko ajan kuuden minuutin välein. Mies, äitini ja mummini hokivat, etttä soita nyt sinne synnärille, ettei jouduta täällä synnyttämään. Itse en kokenut supistuksia kovinkaan kipeinä, joten join rauhassa pirtelöä ja sanoin, että kohta kohta.

Lopulta menin painostuksesta soittamaan synnärille, muttta puhelimessa oli todella tympeä nainen. Hän sanoi, että heillä on nyt ruuhkaa ja mene muualle synnyttämään. Yritin sanoa, että minulle luvattiin, että voin tulla sinne klo 15:ksi, mutta ei, ei hän nyt voi luvata kuitenkaan, että voin mennä sinne silloinkaan. Kihisin raivosta.

Minulla on viime raskauden käynneiltä todella huonoja kokemuksia Naistenklinikalta ja olen myös kuullut muilta ikäviä kertomuksia. En siis halunnut sinne lainkaan ja ajatuksissani olin varma, että joudun siellä monen äidin kanssa samaan huoneeseen, koska kuulemani mukaan perhepesähotelliin on vaikea päästä ja pääsy sinne estyy, jos tulee pientäkään ongelmaa. Soitin sinne kuitenkin lopulta ja sanottiin, että tule klo 15-16 välillä.

Lopulta lähdimme muiden painostuksesta ajamaan sinne jo kahden jälkeen. Äiti jäi mummin ja esikoisemme kanssa etsimään autolle paikkaa, kun lähdimme mieheni kanssa kävelemään kohti Naistenklinikkaa. Menimme sopimuksen mukaan hakemaan päivystyspuolen vuoronumeron. Todella mukava kätilö ottikin meidät vastaan ja vei läheiseen huoneeseen käyrille ja tutkimuksiin. Tällöin olin 3 cm auki.

Katsoimme käyriltä supistusten nousua ja laskua. Ne alkoivat koko ajan tuntumaan vähän aiempaa pahemmilta, mutta ei mahdottomilta. Kätilö palasi ja sanoi, että näytteen tuloksiin menee noin 1-1,5 tuntia. Hän ehdotti meille kävelylenkkiä tai vaikka kanttiinissa käyntiä supistusten vauhdittamiseksi. Päätimme lähteä ulos kävelylle. Kävelimme pimeydessä Naistenklinikkaa ympäri. Välillä tukeuduin aitaa tms. vasten, kun supistus teki hieman kipeää. Niitä tuli myös koko ajan tiheämmin. Palasimme sen takia pian synnytyssairaalaan ja kävimme vielä kanttiinissa pyörähtämässä. Päätimme silti lähteä takaisin huoneeseen, koska supistukset olivat jo tuntuvia ja tiheitä.

Kello oli tällöin 16.30. Kätilö tuli kertomaan, että streptokokkinäyte oli positiivinen ja täytyy laittaa antibiootit. Itse nojailin kaappeja vasten ja painelin selkääni supistusten tullessa, koska se tuntui auttavan. Olin kertonut, etten viimeksi ehtinyt saamaan epiduraalia, mutta tämä kätilö sanoi, että nyt varmsitetaan että minä saan sen ja saan heti kun haluan, mutta ihan vielä sitä ei voinut laittaa.

Lähdimme synnytyssaliin. Matkalla supisteli jo aika ikävästi. Huoneessa minulle laitettiin käyrät kiinni ja lisäksi sain toivomani tens-laitteen selkään. Minun supistukset tuntuivat aika paljon selässä, joten kova värinä supisten aikana selässä auttoi aivan kamalasti! Seisoin koko tuon ajan nojaten välillä sairaalasänkyyn. Supistusten aikana hengittelin syvään, kuvittelin olevani kaarnapala eteenpäin kuljettavassa valtameressä sekä mietin supistuksia verenpainemittarina, joka välillä puristaa ja sitten kuitenkin hellittää. En huutanut tai itkenyt, hengittelin vain syvään ja keskityin tens-laitteen käyttöön.

Olin neljä senttiä auki. Supistukset olivat aika tiheitä ja kipeitä, mutta tens-laitteen kanssa vielä pärjäsin niiden kanssa. Kätilö kysyi, haluanko nyt epiduraalin. Ensin mietin, olisinko sanonut haluavani vielä jatkaa tenssillä, mutta sanoin kuitenkin kyllä, koska halusin ehtiä sen saamaan. Sain käydä vielä pissalla, mutta sen jälkeen kätilö alkaisi pesemään selkääni epiä varten. Tässä vaiheessa minulla oli ollut jo antibioottitippa hetken aikaa kiinni.

Anestesialääkäri tuli huoneeseen. Hän tarkisti selkäni ja pyysi minut kuitenkin kyljeltä istumaan. Jouduin siis olemaan ilman tenssiä tässä vaiheessa. Kätilö puhdisti selkäni ja auttoi oikeaan asentoon. Supistuksia tuli ikävästi ja otin niitä varten ilokaasua. Se teki todella hassun olon. Lopulta lääkäri laittoi selkään puudutteen. Kun hän alkoi laittaa epiduraalia, minua supisti mahasta todella kovasti. Oli kova työ, että sain pidettyä itseni täysin liikkumatta. Mietin kuitenkin, että kohta helpottaa ja se on pakko kestää.

Yhtäkkiä epi olikin paikoillaan ja sain mennä kyljelleni. Odotellessani epin vaikutusta otin ilokaasua kipuihin. Kestin supistukset hyvin, kun mietin, että kohta olo helpottuu. Noin 20 minuutin päästä olo alkoikin helpottua. Kerroin kätilölle, etten viime synnytyksessä tuntenut ollenkaan ponnistuksen tarvetta. Nyt sanoin, että supistukset tuntuu lähinnä pissahätänä ja kuin joku koittaisi jo tulla ulos alhaalta. Kätilö tarkasti tilanteen ja sanoi, ettei ihme, koska olin 9 cm auki ja reunaa oli jäljellä ihan vähän. En meinannut uskoa korviani, koska en ollut vielä tuntenut lainkaan "kunnon kipua". Olin vain naureskellut supistusvälit ja hengitellyt supistukset lävitse vaivattomasti. Tutkimuksen jälkeen ulos ryöpsähti vihreät lapsivedet, jotka kastelivat sukkanikin. Kätilö kattoi heti perään vielä uudestaan tilannetta ja sanoi, että reuna katosikin jo, eli aloita vaan ponnistamaan sittenkin.

Sain alkaa ponnistamaan kyljelleni tukien itse omaa jalkaani. Viimeksi kylkiasento ei onnistunut, koska kätilö ja opiskelija pitivät jalkaani ja se meni aina jotenkin "sijoiltaan" mikä sattui. Nyt ponnistelin rauhassa itsekseni ilman kenenkään kosketusta. Jalkojen väliin sain sellaisen puhallettavan "pähkinän", jonka ansiosta jalkani saivat levätä.

Paineen tunne kuitenkin kasvoi ja tuli tunne, että nyt on pakko ponnistaa! Ponnistelin koko ajan enemmän ja kovemmin. Lopulta alkoi tuntua, että valtava kakka tulisi ulos ja pelkäsin ponnistaa loppuun. Kätilö kuitenkin rohkaisi nyt ponnistamaan todella lujasti, että se on sitten ohitse! Se tuntui haastavalta ja siltä, että ulos oikeasti tulisi vain kakka eikä vauvaa. Tunne oli kiristävä ja alkoi yhtäkkiä. En halunnut kuitenkaan antaa pään valua takaisin sisään, joten ponnistin kaikin voimin tuntemuksista välittämättä. Yhtäkkiä pää olikin ulkona. Kätilö sanoi, että seuraavalla supistuksella ponnista olkapäät ulos. Se oli taas ponnistuksen epämukavin vaihe ja aiheuttaa itselläni tunteen, että virtaputki repeäisi. Tunne on kuitenkin hyvin nopeasti ohi ja vauva oli ulkona kello 18.05 eli kolme tuntia synnärille menostamme. Ponnistusvaihe kesti alle 10 minuuttia.

Vauva sai 9 pistettä. Istukka valahti ilman mitään kipua ulos yhdellä ponnistuksella, oli täysin ehjä jne. Kohtu oli heti supistunut hyvin. Kätilö laittoi puudutasainetta alapäähän ja sanoi, että katsoo nyt, pitääkö ommella, mutta kuulemma ei ollut tällä kertaa mitään ommeltavaa. Miten hienoa! Olo oli mitä mahtavin. Ei lainkaan sellaista kipua, mitä ei kestäisi, todella ihana ja tsemppaava kätilö, toiveitani kuunneltiin ja nopea ponnistus, joka tuntui lähinnä kakkaamiselta. Lopulta ei siis edes ommeltavaa ja pystyin heti istumaan aivan normaalisti ilman tyynyjä tai toisen pakaran nostamista (niin kuin viimeksi oli).

Imetin vauvaa, kävin sen jälkeen suihkussa ja sitten saimmekin iltapalaa mieheni kanssa. Jossain vaiheessa vauva mitattiin ja hän oli 50 cm ja 3276 g. Ihana tyttövauva ♥ Kätilö oli mahtava ja kehui minua miehelleni ja muille kätilöille. Hän sanoi, että "sulla on upea vaimo" ja lähtiessämme että "tule vielä uudestaan synnyttämään, täydellinen synnytys, näitä haluamme!". Niin hyvä olo viime kertaisen kamalan synnytyksen jälkeen.

Kätilö sanoi aina ennen mitään tutkimuksia, että "nyt minä kosketan sinua", kuunteli, tsemppasi ja oli muutenkin huippu. Se teki synnytyskestä mukavaa. Sanoinkin heti vauvan synnyttyä, että voisin koska vain synnyttää uudestaan, vaikka heti!

Vauvalle tehtiin testejä ja katsottiin, pystynkö käymään pissalla. Kaikki oli ok ja pääsisimme perhepesähotelliin, kun kuusi tuntia synnytyksestä oli mennyt. Kello 12.15 taksikuski hakikin meidät ja lähdimme parinsadan metrin päähän hotelliin.

Hotellilla käytimme omia vaatteitamme. Mies haki minulle aina ruoat alakerran ravintolasta ja itse söi milloin mitäkin. Myös vauva käytti hotellilla omia vaatteitaan.

Yöt olivat risaisia, koska en saaanut unta. Kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Huone oli kuitenkin upea ja hotellimainen nimenomaan. Kätilöt olivat lähellä ja ruoka hyvää. Hoitajat olivat myös kaikki ihania tuolla. Imetyksen kanssa tuli tosiaan taas ongelmia ja se ahdisti hieman. Meillä kävi myös sukulaiset lauantaina kylässä.

Sunnuntaina pääsimme illasta kotiin ja äiti haki meidät esikoisemme kanssa. Olemme nyt olleet yön vauvan kanssa kotona ja kaikki on mennyt hyvin. Olemme tosin antaneet vauvalle jo korviketta, mutta se on meille paras ratkaisu. Itselläni on selvästi kehittymättömyyttä rinnoissa, joten näin on paras.

Nyt vauvakupla jatkukoon. Olemme saaneet ihanan, rauhallisen ja suloisen tyttären.

Nyt meni vedet, rv 40+1

Käytiin eilen miehen kanssa ihan rauhassa illalla saunassa, koska minun mummi oli tullut meille yöksi varalta. Mulla oli tosiaan eilen laskettu aika. Oltiin aika pitkän kaavan mukaan saunassa ja nautittiin ihan rauhassa löylyistä ja rentouduttiin. Koko ajan ollaan ajateltu, että tää vauva syntyy nyt seuraavan lauantaina, koska esikoinenkin syntyi rv 40+2.

En saanut viime yönä oikein ollenkaan unta. Oli jotenkin levoton ja outo olo. Jouduin mennä noin kahden kolmen aikaan pissalle vaikka yleensä en ole koskaan joutunut öisinkään menemään. Nukahdin vielä hetkeksi, mutta noin neljän ja viiden välillä alkoi tulla niin kovia ja kipeitä supistuksia, että heräsin niihin. Tunnistin ne aivan samoiksi supistuksiksi, joita esikoisesta alkoi tulla synnytystä vastaavana yönä. Herätin miehen ja sanoin, ettei varmaan kannata mennä tänään töihin.

Supistuksia tuli suhteellisen harvaksiltaan, ehkä 20-30 minuutin välein. Joskus puoli kuusi en enää jaksanut olla sängyssä kipujeni kanssa ja nousin vessaan. Matkalla tunsin oudon tunteen vatsassa. Pissalla käydessä huomasin taas tutun näyn viime raskauden synnytystä edeltävästä aamusta; paperi täynnä vaaleanpunaista lapsivettä.

Menin herättämään mummin ja soitin synnytyssairaalaan netistä lukemieni ohjeiden mukaan (koska lapsivesi alkoi mennä). Minulle sanottiin, että voin rauhassa odotella kotona synnytyksen alkua, mutta kello 15 minulla on heillä aika, jossa sitten viimeistään katsotaan streptokokkinäyte, vauvan tilanne ja asento yms.

Äitini tuli meille myös. Hän ottaa esikoisen tänään heille yöksi. Netistä olen lukenut, että lapsivesien menosta synnytys tulisi käynnistää viimeistään 24:n tunnin sisällä. Tulehdusriski kasvaa jne. Minulla alkoi tosin nyt supistukset harvenemaan. Aluksi niitä tuli aamulla 15-20 minuutin välein, mutta nyt jo muutaman tunnin tullut vain tunnin välein. Jännittää, joudunko vielä käynnistykseen tässä.

Voi siis hyvin olla, että mennään vasta tuohon varattuun aikaan klo 15 synnärille. Viimeksi mulla oli streptokokkinäyte positiivinen, joten sekin jännittää, että onko taas. Jännittää myös, että synnytys ei etenisi ja synnytys pitää käynnistää. Esikoisestakin tosin alkoi aamulla tosi hitaasti ja epäsäännöllisesti tulla supistuksia, mutta jo joskus klo 17 ne olivat niin tiheitä, että päästiin synnytyssaliin. Silloinkin he olisivat juuri alkaneet käynnistää synnytystä, mutta supistukset tihenivät itsestään.

Tilataan kohta vielä ruokaa ennen koitosta. Mua väsyttää ihan älyttömästi viime yön takia. En silti saa nukuttua nyt päivälläkään yhtään. On niin jännittynyt olo.

40. raskausviikon maha

Mulla on nyt lopussa vähän jäänyt nää mahapäivittelyt, mutta ajattelin nyt vielä viimeisen kerran tulla tämän päivittämään tänne. Tänään on tosin jo rv 39+6 eli huomenna vaihtuu jo 41. raskausviikkoon, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan!

Maha on mielestäni laskeutunut jo todella alas, vaikka sitä ei tästä kuvasta niin huomaakaan. Tuntuu, että se on myös isompi kuin esikoisesta tässä vaiheessa.

En jaksaisi enää yhtään odottaa. Laskettu aika on huomenna ja en olisi supistusten ja muiden asioiden takia osannut ajatella, että näin pitkälle kestäisi tämä toinen raskauteni. Noh, saa nähdä syntyykö vauva tällä viikollakaan vai venyykö jopa ensiviikolle asti. Jokainen ilta silti jännittää mennä nukkumaan, kun mietin aina, että jos se lähteekin yöllä syntymään. Useinhan raskaudet alkavat yöllä, kun äiti on rentoutunut.

Onneksi huomenna mummini tulee meille yöksi, joten on esikoiselle hoitaja, jos vauva syntyy vaikka to-pe yönä tai perjantaina, kun mies on töissä. Olisi pelottavaa olla kahdestaan esikoisen kanssa kotona, kun supistukset alkaisivat kunnolla. Huomenna on myös saunavuoro, joten toivottavasti myös sen tuoma rentoutuminen auttaisi.