Nyt se on tosiaan testinkin mukaan ohi. Ovulaatioplussa tuli ensimmäisen kerran 3.12., sitten 4.12. se oli hyvin hyvin tumma (lh-huippu) ja silloin epäilen munasolun myös irronneen kipujen ja limojen takia. 4.12. illalla ovistesti oli jo negatiivinen. 5.12 eli eilen ovisviiva oli melkein positiivinen, mutta kuitenkin jo negatiivinen ja tänään hyvin negatiivinen (kuvassa). Ohi on siis.
Tässä vaiheessa kiertoa olen yleensä onnellisimmillani ja todella huojentunut. Kaikki on nyt tehty ja odotamme vain taas lopputulosta. Seksiä voi harrastaa juuri silloin kun mieli tekee, eikä sitä tarvitse enää tähdätä tai harrastaa, vaikka ei oikeasti jaksaisikaan. Tässä vaiheessa kiertoa on myös aina odottava olo ja myös toiveikais. Tiedän, että mahdollinen kiinnittyminen tapahtuisi vasta viikon päästä, joten ainakin viikon voin olla vain ajattelemattakaan mitään. Keskittyä aivan muihin asioihin. Miten ihanaa!
Hiljalleen dpo-päivien edetessä alan enemmän seurata tuntemuksiani, kuvittelemaan oireita, toivomaan liikaa, miettimään testaamista ja lopulta aina pettymään. Voi kumpa voisin nyt kokonaan unohtaa loppukierroksi mietinnät ja keskittyä vain olemaan. Tehdä testin vasta, jos kuukautiset ovat oikeasti myöhässä. Se olisi paljon stressivapaampaa.
Joka tapauksessa, tämä on lempivaiheeni kierrossa eli ovulaatiosta viikko eteenpäin. Piinapäivien alku. Vertaisin yrittäjän kuukautiskiertoa vaikkapa kokeeseen/tenttiin; ensin luet kamalasti sitä varten (teen ovistestejä, seuraan oireita), stressaat ja sitten suoriudut kokeesta/tentistä (yhdyntä) ja sen jälkeen seuraa helpottava olo, kun kaikki voitava on nyt tehty ja jäät vain odottamaan tulosta. Silloinkin aluksi on huojentunut olo, kun ei tarvitse enää lukea tai tenttiä ja voi vaan odottaa tulosta. Kuteinkin myös silloin, kun odotus venyy, lopputulos alkaa jännittää ja pelottaa enemmän ja enemmän ja lopulta siitä seuraa joko iloa tai pettymystä. Voi kumpa tästäkin seuraisi vielä sitä iloa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti