2019/07/03

Rakenneultra, rv 19+2

Tuntuu hassulta aina käyttää noita ovulaatiosta laskemiani päiviä, vaikka neuvolassa ja kaikkialla muutenkin käytetään kuukautisista laskettavia päiviä, eli niiden mukaan tänään olisi rv 19+6.

Aikamme oli iltapäivällä. Olin etukäteen stressannut aika paljon sitä, onko vauvalla kaikki rakenteet kunnossa ja muutenkin kaikki hyvin. Ultra jännitti ja ahdisti jonkun verran.

Ultraaja aloitti tutkimalla vauvan sydäntä. Olin hieman hermona, koska hän tutki sitä todella kauan, mutta ilmeisesti se johtui vain siitä, että vauvan asento oli tutkimista varten huono. Sydän oli kunnossa. Pää, aivot ja kaikki muutkin rakenteet olivat ok, ylähuulessa ei näkynyt myöskään huulihalkiota. Kaikki oli onneksi hyvin.


Hieman nolottikin, kun mies kesken tutkimuksen kysyi, näkyykö sukupuoli. Hän oli jäänyt niin epäileväksi viime kerran yksityiseltä käynniltä. Ultraaja katsoi melko pikaisesti asian ja nopeasti vauva näytti edelleen tytöltä ja näimme "kolme riisinjyvää" ruudulla. Napanuora meni myös haarojen välistä, mutta se ei kuitenkaan täysin peittänyt kriittisiä alueita. Sukupuoli siis ainakin vielä pysyy samana.

Kaaduin matkalla klinikalle, koska keskustan tie oli niin mukulainen ja minulla oli kiire pysyä mieheni perässä. Sain onneksi käsillä vastaan, kun muuten olisin kaatunut mahalleni maahan. En tiedä pelästyikö vauva sitä, koska hän oli koko ultran ajan niin jossain kaukana perällä, että kuva oli sen takia hieman sumuisa ja hän oli vaikeammin nähtävillä. Niin ja istukka oli nyt kokonaan takana, mikä on tietenkin myös hyvä asia.

Olo on erittäin helpottunut. Meidän pieni prinsessa siellä voi hyvin ♥

6 kommenttia:

  1. Ihanaa että kaikki hyvin! onneksi olkoon vielä <3

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että kaikki oli mallillaan. Ja onneksi ei kaatumisessa käynyt mitään vakavaa. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla, että prinsessalla oli kaikki kunnossa! :))

    VastaaPoista