2019/10/14

Silmät huomaavat kaikki ikävät uutiset

En tiedä onko muillakin käynyt raskaana tai muutenkin pienen lapsen vanhempana niin, että yhtäkkiä huomaa kaikki kamalat uutiset, jotka liittyvät raskauteen, synnytykseen tai lapsiin? Itse olen nyt huomannut sen hyvin ja samaa sanoi äitini, että on nyt raskauteni aikana huomannut kaikki raskauteen liittyvät kamalat uutiset.

On ollut kamalasti uutisia, kuinka joku on yhtäkkiä raskaana kuollut johonkin sairaskohtaukseen ja lapsi on äkkiä leikattu vatsasta ulos ja saatu jopa pelastettua, mutta äitiä ei. Yhdessä uutisessa oli, että äitiä oli jopa pidetty koneisiin kytkettynä jokusen aikaa, että lapsi saatiin turvallisesti ulos ennen kuin äidin "annettiin kuolla".

On ollut uutisia raskausvatsaa potkivista puolisoista, perheensä tappaneista puolisoista, synnytyksessä kuolleista vauvoista tai kohtukuolemista. Monessa elokuvassa, sarjassa ja ohjelmassa tuntuu olevan paljon kyseisiä aiheita ja juuri vaarallisia tilanteita raskaudessa/synnytyksessä.

Paljon on ollut myös uutisia lapsiinsekaantujista, lapsiin kohdistuvasta väkivallasta, lapsien tapaturmista, lapsien sairauksista/kuolemasta ja muusta ikävästä.

Jostain syystä huomaan näitä uutisia ja kertomuksia nyt kaikkialla. Pitäisi sulkea koko some, kun ahdistaa liikaa kaikki tuollaiset. Eipä sitä tietenkään kannata kaikelta ummistaa silmiään ja elää pelkässä pumpulissa ajatellen, ettei koskaan voi käydä mitään ikävää, mutta ei pitäisi kyllä koko ajan pelätäkään ja stressata, kun kuitenkin onneksi kyseessä on marginaalitapauksia.

Nyt viimeinen, minkä juuri luin, oli Intiassa elävältä haudatusta tyttövauvasta. Uutisen mukaan siellä edelleen tapetaan tyttövauvoja todella paljon. Itselleni tuli todella todella paha olo tuosta uutisesta ja ajatuksesta. Itse kun vielä tyttöä odotan ja en voi ymmärtää, miten joku voisi tappaa oman lapsensa ja pitää vielä tytärtä arvottomana. Minulle molemmat lapset ovat yhtä arvokkaita ja rakkaita, joita puolustan viimeiseen asti ihan aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti