2018/11/14

Kp 1 ja greippimehu

Heräilin yöllä ja samalla tunsin, että nyt taitaa alkaa menkat. Juoksin aamulla vessaan tarkistamaan tilannetta ja kyllä, nehän ne alkoivat. Onneksi olin jo tottunut ajatukseen negatiivisen testin takia eikä se tullut yllätyksenä. Yritin ajatella positiivisesti; ensiviikolla on kuitenkin lääkäriaikamme ja asiat etenevät. Minulla on myös pitkästä aikaa vapaa-ilta ystäväni kanssa ensiviikolla, joten ainakin pääsen nyt sinne hyvillä mielin. Samaan aikaan sisintäni syö ja haluaisin kaivaa kohtuni ulos kehostani, heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa. Miten ihmiset jaksavat yrittää vuosia? Jokainen kerta, kun saan negatiivisen testit ja kuukautiset alkavat olen niin maassa kuin voi ihminen olla. Masentaa, ahdistaa, päähän sattuu, kurkkua kuristaa, oksettaa. Tuntuu, että tämä on lopullista ja etten koskaan tule enää pitelemään omaa vauvaa sylissä. Suututtaa.

No mutta, tässä kierrossa aion kokeilla greippimehua. Olen lukenut kamalasti kokemuksia, joissa ihmiset ovat raskautuneet jopa yli vuoden lapsettomuuden jälkeen sen avulla. Ihmiset kertovat kokemuksistaan, että greippimehun ansiosta ovulaatio on voimistunut (tullut kunnon oviskivut ja limat), oviksen on voinut selkeästi tunnistaa ja mikä parasta; moni on sanonut raskautuneensa. Monet varmaan ajattelee, että ihan höpöhöpöä! Mitä voin menettääkään siinä, jos kokeilen tuota? Kerron sitten kierron aikana, huomaanko mitään muutosta.

Itselläni siis edelleen ei ole ovulaatiossa ongelmaa, mutta luultavasti kiinnittymisessä on. Greipin pitäisi kait myös paksuntaa limakalvoa ja tehdä siitä helpomman pinnan tarrautua. Toivon nyt todellakin, että se auttaisi vähän. Ainoa ongelma, etten tykkää lainkaan sen mausta ja täytyy vieläpä juoda ihan 100 prosenttista mehua. Sain joltain idean juoda sitä shottilasilla päivän mittaan, mutta jatkossa aion kyllä juoda suoraan lasista vaikka väkisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti