2019/03/14

Testien satoa






Tein eilen illalla (dpo 9) vielä neljän tunnin pidättelyn jälkeen pissasta testejä... Digitaalinen sanoi, etten olisi raskaana. Kuitenkin kaksi tekemääni sofia antoi aiemman sofin mukaisesti haaleaa punaista haamua. Ovulaatiotesti (vihreä) oli todella tumma. Jopa pc:n ei-herkkään testiin tuli jonkinlainen haalea haalea haamu. Tuo digi kuitenkin häiritsi minua kamalan paljon.

En saanut yöllä juurikaan unta ja pyörin vain. Halusin vain herätä ja päästä tekemään testin. Näin unia, joissa sain positiivisen raskaustestin.













Aamulla (dpo 10) ryntäsin tekemään aamupissasta muutaman sofin herkän testin sekä ovulaatiotestin. Aluksi masennuin, kun katsoin, ettei sofeihin tullut mitään. Hiljalleen niihin kuitenkin alkoi molempin piirtymään haaleat punaiset haamut.















Koulun jälkeen kiiruhdin ostamaan apteekista herkkiä testejä sekä uuden digitaalisen testin, jonka teen vasta sunnuntaina.

















Koulun jälkeen odotin ystävääni kylään, jonka jälkeen menin vessaan tekemään apteekin oman herkän testin (apteq) sekä predictorin early -testin. Ajattelin sofien perusteella, että joko ne antavat negaa tai sitten todella todella haaleaa viivaa.

Aluksi näihinkään ei tullut mitään viivaa, mutta pikkuhiljaa viivat alkoivat piirtymään ja tummumaan koko ajan. Lopulta olin aivan hämmästynyt siitä, miten selkeä viiva tuohon predictoriin tuli.








Ovulaatiotestit ovat myös olleet lähes plussia. Olo on todella hupsu. Tekisi mieli tehdä miljoona testiä; jokaista laatua! Mies ei suostu vielä ollenkaan uskomaan. Vaikka ovathan nuo jo selkeitä plussia!

Sanoisin siis, että aikaisin testaavan ei kannata vielä tuhlata rahojaan kalliisiin digitaalisiin vaan mieluummin halpoihin herkkiin testeihin. Paras olisi jos ei edes testaisi ennen kuukautisten myöhästymistä. Nuo sofit antavat paljon haaleampaa viivaa kuin apteekin herkät testit.

2 kommenttia: