2019/08/26

Vauvapyykkiä ja kuulumisia, rv 27+0


Tänään alkoi jo 28. raskausviikko. Raskausappini ilmoittivat muun muassa, että vauva on nyt noin munakoison kokoinen ja selviäisi noin 90-95 % mahdollisuudella, mikäli syntyisi tällä viikolla. Vauvan keuhkot voisivat syntyessä jo hiukan hengittää itse ilmaa, mutta tarvitsisivat kuitenkin myös apua.

Toivon kuitenkin, että vauva pysyy vielä ainakin viikolle 37+0 saakka mahassa. Olen kuitenkin myös vähän hermoillut, koska minulla on nyt jo ollut niin kovia liitoskipuja, alapääkipuja ja jatkuvaa pissahätää. Näyttää ja tuntuu siltä kuin vauva olisi jo melko alhaalla ja äitinikin mainitsi eilen vatsani "tippuneen". Olen nyt ihan kaiken varalta alkanut jo pesemään vauvapyykkiä ja sitä onkin ollut monta koneellista pestävänä. Sain tänään viimein viimeiset vauvanvaatteet pestyä. Aion vielä tässä joku päivä silittää vaatteet, lajitella koon mukaan ja viikata valmiiksi kaappiin. Onpahan yksi asia hoidettu, niin ei tarvitse kaikkea lopussa kiirehtiä.

Esikoisen kanssa ei tosiaan kamalasti voi päivisin levätä, vaan hän vaatii jatkuvan huomion. Jalkojani särkee jatkuvasti, väsyttää ja liikun kuin etana. Harmittaa niin paljon, etten voi kantaa esikoista entiseen tapaan, en voi yhtä helposti heittäytyä hänen kanssaan lattialle leikkimään, juosta ulkona hänen perässään ja muutenkaan olla yhtä toiminnallinen kuin normaalisti. Onneksi on myös tuo mies tukena, joka on töiden jälkeen autellut ja viihdyttänyt esikoista.

Raskautta on jäljellä vielä noin 13 viikkoa. Mitä vielä täytyisi tehdä ennen vauvan saapumista? Ainakin ostaa hänelle oma kehto tai laidaton pinnasänky (esikoinen nukkuu yhä pinnasängyssään), hakea varastosta sitteri sekä puuhamatto ja pestä ne, sterilisoida tuttipullot ja tutit valmiiksi, silittää ja viikata kaappiin vauvanvaatteet, etsiä jostain esikoisen vanha hoitoalusta, laittaa pesukoneen päällinen hoitotaso valmiiksi (siihen pikkupyyhkeet, talkit, pumpulipuikot jne), ostaa pieniä vaippoja, ostaa ystävältäni vauvakoppa, makuupussi sekä unipesä, hankkia vauvalle oma pienehkö amme sekä kylpypyyhe, miettiä sairaalakassin sisältö sekä pakata se valmiiksi. Lisäksi kaappiin voisi ostaa varalle jotain keksejä tms, kun ihmiset tulevat sitten kahville vauvan synnyttyä. Kaupasta aion ostaa ennen synnytystä myös muutaman korvikkeen valmiiksi sekä itselleni paljon isompia siteitä jälkivuotoa varten. Myös vadelmalehtiteen aion hakea ja juoda sitä pari viikkoa ennen synnytystä ja lisäksi jotain ystäväni suosittelemaa "imetysteetä", joka voi edistää maidontuotantoa. Varmaan on jotain muutakin, mitä en nyt juuri muista.

Muistan viime kerrasta, että oli ihanaa kun äiti meni kauppaan meidän puolesta heti, kun pääsimme synnytyssairaalasta. Meillä ei ollut kotona ruokaa, joten äiti toi meille ruokaa. Lisäksi pyysimme silloin esikoisellemme korviketta (imetyksessä oli vakavia ongelmia silloin), minulle isoja siteitä yms vuotoa varten (en ollut tajunnut tätä ennen synnytystä lainkaan) sekä ainakin kaalin (kaalinlehdet rintaliiveissä auttoivat helpottamaan imetyksestä aiheutuvaa kipua). Lisäksi minulla ei ollut lainkaan imetykseen sopivia vaatteita, joten käytin jotain yhtä kamalaa mekkoa aina kun vieraatkin tulivat. Esikoinen oli myös ajattelemaamme pienempi, joten kaikki vaatteet olivat todella isoja ja roikkuvia hänen päällään. Ahdisti, kun emme päässeet kaupoille alussa ja oli pakko pärjätä niillä vaatteilla. Nyt olen ostanut jotain imetysvaatteita sekä vauvalle myös pieniäkin vaatteita varalle.

Yhden asian aion myös vielä tehdä ennen synnytystä ja se on hiusten leikkaaminen lyhyemmäksi. Minua inhotti pitkä roikkuva tukka synnytyksessä ja sen jälkeen. Se oli koko ajan nutturalla päälaella, valui sieltä päälle, hiosti ja oli inhottava. Se häiritsi myös imetystä, pitkät hiukset kietoutuivat vauvan varpaiden yms ympärille ja kotona vieraiden tullessa se oli myös takussa päälaella. Leikkasinkin hiukset lyhyemmiksi pian synnytyksestä. Nyt aion tehdä sen jo ennen synnyttämään lähtemistä. Paljon helpompi sitten vauvan kanssa pestä ja harjatakin sellaista lyhyempää tukkaa, kun minulla ei ainakaan esikoisen aikana ollut kamalasti alussa aikaa omaan "ehostautumiseen".

Sitten vielä muihin asioihin, eli tähän hetkeen. Äitini ottaa esikoisemme ensiviikolla yökylään, joten saamme viettää yhden illan ihan kahdestaan miehen kanssa, käydä saunassa ja ottaa rennosti. Tekee niin hyvää kaiken kiireen keskellä.

4 kommenttia:

  1. Onpas tässä paljon muistettavaa, hyvä lista itsellekin tulevan varalle! Mä niin kovasti haluaisin jo pestä vaatteet ja viikata ne kauniisti lipastoon, mut jotenkin ajattelin, että pölyttyykö ne siellä vaan kolme kuukautta ja vaatii kuitenkin uuden pesun? Tiedä sitten. Millä viikolla muuten teidän esikoinen syntyi? Onko sen puolesta odotettavissa aikainen synnytys? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä jo silittelin ja viikkaasin vaatteet, vaikka mietin myös tuota pölyyntymistä. Taidan laittaa sinne liinan päälle, niin eivät pääset pölyyntymään! :D Esikoinen syntyi rv 40+2 eli ainakaan odotettavissa ei pitäisi olla aikaista synnytystä. En tiedä miksi olen tällä kertaa hermoillut siitä. Nyt kuitenkin hiljalleen olen alkanut uskoa/toivoa, että pysyisi mahassa sinne laskettuun saakka.

      Poista
  2. Täälläkin pitäisi laittaa vauvanvaatteet pesuun hiljalleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin ihana tunne, että on saanut jo osan valmiiksi. Vähemmän mietittävää loppuun! :D

      Poista