2019/09/17

Mitä ostin äitiysavustuksella?

En ottanut tällä kertaa tosiaan äitiypakkausta, koska meillä on yhä esikoisen pakkauksesta tallella lähes kaikki, Koin järkevämpänä ottaa avustuksen rahana, jotta voisin ostaa puuttuvat haluamani asiat sillä tavalla.

Äitiysavustuksen määrä on siis 170 euroa.

Sitterin päällinen
Ensimmäinen ostamani asia oli mittatilaustyönä tilattu ja tehty babybjörn-sitterin päällinen. Sitteri meillä oli jo ennestään esikoiselta, mutta sen päällinen oli jo melko kulunut perus punavalkoinen.

Miksi halusin tilata sitteriin päällisen?
Tämä kyseinen sitteri oli todellinen arjen pelastajamme aikoinaan ja varmaan eniten vauvatavaroista käytössä, joten nyt teki mieli saada sille vielä uusi ilme uutta tulokasta varten.

Päällisen hinta?
Tilasinkin yksityisyrittäjältä päällisen toivomani kankaan ja yksityiskohtien (erilliset mustat osat reunalla ja keskellä) mukaisesti, Hinnaksi tuli posteineen 42,2 euroa, mikä on hyvin keskimääräinen hinta näistä itse ommelluista päällisistä.

Sivusänky
Toisena asiana ostin jollyroomilta sivusängyn vauvalle. Sängyn nimi on siis
JLY Bedside Crib ja tilasin sen pakettina siihen kuuluvan patjan kera. Tämä sänky on siis ehkä noin puolet normaalista pinnasängystä ja se toimii vauvalla vain ensimmäiset kuukaudet. Sängyssä on renkaat, joten se on helppo kuljettaa esimerkiksi olohuoneeseen tarvittaessa. Tasoja on useita, jotan myöhemmin, kun vauva nukahtaa helpommin ihan täyslaidalliseen sänkyyn, niin voimme nostaa tasoa alemmas ja asettaa viimeisenkin laidan sänkyyn. Nyt tämä kyseinen pinnasänky on kuitenkin kiinnitetty meidän sänkyämme vasten tukevasti mukana tulleella remmillä. Korkeus on ylimmällä tasolla, joka vastaa aika hyvin meidän sänkymme korkeutta.

Miksi halusin tilata sivusängyn?
Haaveilin täällaisesta ratkaisusta koko esikoisen vauva-ajan. Etenkin alussa esikoinen heräili paljon yöllä ja roikkui rinnalla. Hän usein nukahti rinnalle, mutta jos yritin nostaa hänet omaan sänkyyn (aluksi äitiyspakkauslaatikko ja myöhemmin pinnasänky), niin hän heräsi aina. Pelkäsin kuitenkin yöllä pyörähtäväni vauvan päälle ja en pystynyt kääntymään, kun vauva oli koko ajan minussa kiinni. Haaveilin, että voisin aina imettämällä nukuttaa vauvan vaikka jonkun liinan tai lakanan päälle ja siirtää sen liinan avulla varovasti sivusänkyyn nukkumaan. Siitä vauva olisi yöllä helppo ottaa takaisin syömään ja siirtää takaisin nukkumaan. En kuitenkaan saanut aikaiseksi hankkia kyseistä sänkyä, mutta nyt halusin sellaisen ehdottomasti hommata. Toivottavasti se helpottaa yöuniani tällä kertaa.

Sivusängyn hinta?
Hinnaksi patjan kanssa tuli 120,90 euroa. Postit olivat ilmaiset. Ostimme myöhemmin myös peiton, lakanat, petarin sekä kosteusalustan sänkyyn, mutta en laske niitä tähän mukaan.

Äitiysavustus on suurudeltaan 170 euroa ja näihin kahteen hankintaan minulla meni yhteensä siis 163,1 euroa. Hintaa tuesta jäi jäljelle 6,9 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti