2019/01/06

Onneksi lähdimme tutkimuksiin

Olen aiemminkin kirjoittanut, miten raastavinta on epätietoisuus. On kamalaa yrittää ja yrittää, kun ei tiedä ollenkaan, miksi ne menkat vaan alkavat joka ikinen kierto uudelleen; miksi ei tärppää? Olisin ennen pitkään varmaan tukahtunut siihen epätietoisuuden tunteeseen. Sekin olisi ollut jo mielenkiintoista tietää, ettei ole mitään selittävää syytä meidän sekundaariseen lapsettomuuteemme, mutta vielä parempi näin, että saimme jotain selityksiä asiaan. Pahinta on se tunne, että ei tiedä, onko joku syy vai ei. Sellainen inhottava epätietoisuus.

Ensin saa odottaa sen vuoden tietenkin, että voi edes hakeutua tutkimuksiin, koska vasta vuoden yrityksen jälkeen voidaan edes puhua lapsettomuudesta. Se aika etenkin on aika tuskallista, mutta silloin sentään on vielä hieman optimistinen ja haluaa uskoa onnistumiseen.

Onnekseni pääsimme melko pian terveyskeskukseen soittamisen jälkeen tutkimuksiin ja naistenklinikalle asti. Olin aina ajatellut, että jo siinä jonossa saisi roikkua vuosikaudet. Joskus lokakuussa soittelin terveysasemalle ja nyt tammikuun alussa kävimme jo naistenklinikallakin.

Tämän lähes 1,5 vuotta olen stressannut, miettinyt, ahdistellut ja voinut henkisesti todella pahoin. Olen syyttänyt kehoani, vihannut kehoani ja ihmetellyt aina alkavia kuukautisia. Olen myös pelännyt olevani vakavasti sairas ja ettei munasarjani enää toimisi. Kuullessamme sperma-analyysin tulokset olin jopa helpottunut, koska ensinnäkin olen koko ajan syyttänyt kehoani aivan kohtuuttoman liikaa ja toiseksi uskomme mieheni kanssa molemmat asian olevan vielä korjattavissa. Sperma on muuttanut muotoaan silminnähden tässä viimeisen vuoden aikana, kun hänen elintapansa ovat radikaalisti huonontuneet. Kumpikaan ei usko sperman olleen aina noin "poikkeavaa" laadultaan. Varmasti kunnon unet, terveellinen ja säännöllinen ruokarytmi, säännölliset yhdynnät ja stressin välttäminen auttaa tässä asiassa. Mikäli laatu pysyy kuitenkin edelleen heikohkona, niin voimme aina yrittää inseminaatiota ja näin saada vielä sitäkin kautta mahdollisuuden.

Olen jo pitkään ajatellut, että emme välttämättä tule enää saamaan toista lasta. Ajattelin kehoni päättäneen niin. Nyt minusta tuntuu, että tunnelin päähän on jälleen syntynyt pieni valo, jota kohti meidän kannattaa nyt pyristellä tietämme. Voisinko sittenkin saada vielä pidellä pientä vauvaa sylissäni? Voisiko suurimmasta unelmastani tulla vielä totta? En halua luoda itselleni liikaa toiveita, jotta en pettyisi taas niin pahasti. Kaikki aikanaan. Olen silti niin onnellinen, että menimme tutkimuksiin. Se on auttanut minua ihan kaikessa. En ole enää lainkaan niin ahdistunut ja kun ja jos taas kuukautiset alkavat 10:en päivän päästä, niin en ole yhtä itkuinen ja pettynyt kuin aiemmin, koska tiedän mistä se saattaa johtua ja että sille voidaan tehdä jotain.

2 kommenttia:

  1. Heippa! Olemme nyt mieheni kanssa yrittäneet saada 1,5 vuotta lasta. Täytän tänä vuonna 30, joten alkaa pieni paniikki jo iskeä, kun mitään ei tapahdu. Sain jo tuossa kolmisen kuukautta sitten lähetteen tutkimuksiin, mutta jätin menemättä, koska en uskaltanut kuulla totuutta. Nyt yritän koko ajan kerätä itseäni, että vain menisin sinne. Ovuloin kyllä, mutta en tiedä miksi menee pieleen sen jälkeen. :( Toivon kovasti, että teitä onnistaisi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ja sitä samaa teille ♥ Tiedän tuon tunteen, kun lähinnä ihmettelee, miksei mitään tapahdu vaikka ovuloi ja kaikkea. Se on aina suuri kynnys ja pelko tuloksista on aina, mutta se useimmiten kuitenkin helpottaa ja etenkin, jos asialle voi tehdä jotain. Olen itse saanut tutkimuksista ja tuloksista kamalasti voimaa ja helpotusta. Tsemppiä ja voimia päätöksen tekoon <3

      Poista