2019/01/06

Sperma ja lapsettomuus

En todellakaan siis keksinyt mitään parempaakaan otsikkoa tälle postaukselle. Aiheena onkin tosiaan sperma liittyen tähän lapsettomuus-asiaan. Aihe on ollut vime päivinä kovastikin mielessäni.

Se voi olla tosiaan monen eri väristä, rakenteista ja sitä voi tulla eri verran eri ihmisillä, mutta nämä seikat eivät vielä kerro mitään sen laadusta välttämättä. Useinkaan sitä ei edes tule ajatelleeksi ja monesti tutkimuksissakin alussa on selkeästi lähtökohtana, että "vika" on naisessa. Meidänkään ensimmäisillä käynneillä ei puhuttu kuin sivuamalla tuosta, että tehdään myös sperma-analyysi. Keskityttiin vain minun kehooni. Yritin silloin vaivihkaan kysyä, voisiko spermanlaatu olla heikentynyt vaikka meillä onkin lapsi. Hoitaja vastasi vain silmiään pyöräyttäen, että ehkä, mutta tuskin, että keskitytään nyt katsomaan nämä sinun asiasi läpi, että yhtä hyvin se voi johtua sinusta! Pidin itseäni tuolloin hölmönä ja ajattelin, että tietenkin se "vika" on minussa.

Ihan kamalaa muutenkaan ajatella, että se olisi kenenkään "vika"! Kehossa voi tapahtua muutoksia, joita ei aina välttämättä edes pysty selittämään ja monestikin ne ovat täysin ihmisestä itsestään riippumattomia syitä. Se on tietenkin totta, että myös valinnoilla on väliä, mitä tulee kyseeseen sperman laadussa. Tietyt valinnat voivat heikentää sen laatua ja toiset taas parantaa. Se on tosiaan miehillä hyvä, että sperma uusiutuu jatkuvasti, eli sen ei tarvitse olla mikään pysyvä tila. Toista on vaikka siinä tapauksessa, jossa tyttölapsi on kehittynyt paikassa, jossa on ollut vahvaa säteilyä ja säteily on vaikuttanut munasarjoihin. Tyttö saa jo äitinsä mahassa munasolunsa eivätkä ne hänen elämänsä aika lisäänny enää niin kuin miehellä syntyy siittiöitä lisää. Toisin sanoen, jos naiselta nappaisi kaikki munasolut pois, ei hän voisi enää täysin omilla geeneillään lisääntyä, ellei tosiaan käytettäisi näitä häneltä poimittuja munasoluja.

Olen jo aiemmin sanonut, että esikoisemme sai alkunsa ensimmäisestä yrityskierrosta. Tämäkin voi viitata siihen, että spermanlaatu on aiemmin ollut normaali tai sitten meillä oli vain hyvä tuuri silloin. Siihen aikaan mies treenasi, söi todella terveellisesti ja monipuolisesti noin viisi kertaa päivässä, nukkui riittävästi ja niin edelleen. Hän söi myös vitamiineja ja muita tarvittavia hivenaineita. Viimeisnen vuoden hän on alkanut lepsumaan ruokailuistaan ja hän jättää usein aamupalan syömättä, syö ensimmäisen kerran vasta töiden jälkeen ja silloin syö todella suuren annoksen kerralla, ei syö juurikaan kasviksia tai hedelmiä, juo 6-7 kuppia kahvia päivässä, ei treenaa, syö usein roskaruokaa, ei ole syönyt juurikaan vitamiineja tms. ja nukkuu noin 5-6 tuntia yössä. Elämäntavat eroavat siis kuin yö ja päivä. Joskus ihmettelen, miten hän on edes hengissä aliravittuna ilman unta. Miten hänen siittiönsäkään voisi hyvin, jos hänen koko kehonsa ei voi? Onneksi hän on ottanut asian vakavissaan ja muuttanut elintapansa täysin. Olen täysillä mukana muutoksessa myös omien ongelmien vuoksi (radi-pelkoa jne).

Monestikaan ei ihmisille tule mieleen, että nuorella normaalipainoisella ihmisellä, joka näennäisesti näyttää terveeltä, liikkuu paljon ja on hyvin tietoinen erilaisista hivenaineista ja terveyshyödyistä, voisi olla ongelmaa sperman suhteen. En minäkään osannut sitä varsinaisesti pelätä. Se saattoi käydä mielessäni, mutta ei sen kummempaa. Siittiöistä oli tosin yli 70 % liikkumattomia ja liikkuvistakin vain 10 % liikkui eteenpäin. Nuo luvut pyörivät nyt paljon päässäni ja alan ymmärtää, miksi yrittäminen on ollut niin hankalaa.

Kuitenkin sperman laatua voi parantaa mm. syömällä parsaa, tummaa suklaata, avokadoa, saksanpähkinää, monivitamiineja (sinkki ja magnesium tärkeitä), porkkanaa, rasvaista kalaa, proteiinia jne. Ylipäätään ruokavalion tulisi olla monipuolinen ja sisältää paljon kasviksia ja hedelmiä. Päihteitä tulisi välttää, liikuntaa olisi hyvä harrastaa, riittävän rennot (alus)housut, riittävä uni, stressittömyys ovat myös hyväksi. Tässäkin oli nyt vain osa näistä asioista. Ylipäätään tulisi vain elää terveellisesti. Kuumista suihkuista ja kylvyistä meille kerrottiin, etteivät normaalisti voi sillä tavalla vaikuttaa laatuun, koska ei ihminen voi käydä niin kuumassa suihkussa, että se vielä vaikuttaisi.

Lapsettomuus (myös sekundaarinen) on aina kova paikka ja erityisen raskaaksi sen tekee se, kun "syy" löytyy omasta kehosta. Meillä syytä on hieman molemmissa ja olemme osanneet kyllä hieman varautua tähän kaikkeen. Aiomme tsempata toisiamme eteenpäin ja kohti terveellisempiä elämäntapoja. Haluaisin vain muistuttaa, että vaikka usein lähtökohta tuntuu olevan, että syy lapsettomuuteen olisi naisessa, niin muistettaisi jo hyvissä ajoissa tutkia myös mies, jotta asiaa voitaisiin alkaa käsittelemään myös siitä käsin, jos testeissä ilmenee jotain poikkeavaa. Tämä on paljon yleisempää kuin mitä voisi luulla eikä se ole mikään häpeä. Näistä asioista on hyvä olla tietoinen.

Mikäli laatu ei kuitenkaan parane tarpeeksi millään keinoin, niin tietenkin vaihtoehtona on, että spermasta puhdistetut hyvät siittiöt viedään kohtuonteloon ja näin he saavat hedelmöitystä varten rutkasti etumatkaa. Meillä tuo spermanlaatu on kuitenkin siihen aivan riittävää. Mikäli laatu olisi vielä huonompi, niin olisi myös mahdollisuus koeputkihedelmöitykseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti