2019/01/03

Ovulaatio ja jännitys

Nyt on kp 19 eli ovulaatio tapahtuu huomenna, kp 20. Kuukautisten tulisi siis alkaa noin kp 32 jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Tuo eroaa neljällä päivällä normaalista 28 päivän kierrosta. Melko hyvin siis! Olen tyytyväinen. Vielä alkuvuodesta kierrot heitteli miten sattui jopa yli 70 päivässä.

Tässä kierrossa en jaksanut ottaa mitään "poppakonsteja" käyttöön. Ei greippimehua tai muutakaan erikoisuutta. Vain yhdyntää etenkin ovulaation ajankohtana.

Mulla on aivan kamala jännitys huomisesta lääkärikäynnistä! Aika on jo aika aamusta. Saamme kuulla spermatestin tulokset, verikokeiden tulokset ja minulle luultavasti tehdään sisätutkimus ja otetaan munasarjoista ja kohdusta ultraa. Hauska sattuma sinänsä, että ovulaation pitäisi tapahtua juuri huomenna, kun on ultra. Ehkä he näkevät, onko se jo tapahtunut tai vasta tapahtumassa.

Jännitystä tuo osaltaan se, että olemme yrittäneet jo melkein 1,5 vuotta, jonka aikana ei ole ollut kemiallisia raskauksia, ei keskenmenoja tai yhtään mitään muutakaan. Kehossani ei ole tapahtunut mitään! Kuitenkin viimeisen puolisen vuotta kiertoni on ollut hyvin tasainen ja ovulaatio on tullut kellontarkasti aina samaan aikaan, joten olen alkanut pelkäämään sitäkin, jos miehen spermassa olisikin jotain "ongelmaa". Siitä saamme onneksi huomenna kuulla lisää.

Vielä sananen tuosta Flo-sovelluksesta. Olen niiiiin tyytyväinen siihen! Se nytkin aivan kierron alusta asti ilmoitti, että ovulaatiosi tapahtuu perjantaina 4.1. ja niin se nyt sitten testinkin mukaan tapahtuu. Se on melkein jokainen kierto nyt pitänyt päivälleen paikkansa. Uskomatonta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti