2019/05/01

Rv 10+2 ajatuksia

Vappu alkaa olla ohi ja mies palaa töihin. Itse jään hoitovapaalle esikoisen kanssa. Jännittää. Esikoinen on aika "isin mussukka" ja varmasti etsii isäänsä huomenna paniikissa kaikkialta. Ei suostu aamuisin lähtemään huoneestakaan ennen kuin isi on noussut sängystä ja tulee mukaan. Meillä on vieläpä neuvola-aika huomenna ja pitäisi vettäkin sataa sopivasti...

Vappu meni ihan mukavasti ilman alkoholia. Kävimme ystäväni kanssa vähän haalaroimassa keskustassa ja join alkoholitonta siideriä auringon paisteessa. Tulimme kuitenkin pian mieheni seurauksi hoitamaan meidän esikoista, katsoimme illalla elokuvan ja menimme ajoissa nukkumaan. Rento ja raitis, ihana vappu.

Olo alkaa olemaan aika pinkeä jo nyt ja tuntuu, ettei vatsaa saa enää kovin helposti peitettyä. Niskaturvotusultraan on onneksi enää alle kaksi viikkoa, jolloin voin vihdoin kertoa muillekin kuin läheisille tästä raskaudesta. Sitten ei tarvitsekaan enää peitellä asiaa. Ihanaa myös, että saan parhaan ystäväni mukaan ultraan, eli minun ei tarvitse mennä sinne yksin silloin.

Muita oireita; kamala turvotus jatkuu, vatsa joko sekaisin tai ummettaa koko ajan, hiukset jatkuvasti rasvaiset, vaikka pesisi kuinka usein, selässä aknea ja myös kasvoihin ja rintakehälle tullut paljon näppylöitä, pissahätä lisääntynyt, iho rasvainen, nälkä pysynyt samana, kahvi ei edelleenkään oikein maistu, väsymys pysynyt ennallaan. Tässä raskaudessa on ollut aika ruma olo, kun viime raskaudessa hiukseni olivat paksut ja kiiltävät, ainoatkin näppylät katosivat iholtani ja olo oli muutenkin hehkeä.

Viekö tytär äitinsä kauneuden? En juurikaan usko tällaisiin väitteisiin, mutta muut tuntuvat uskovan. Ainakin neljä tuttuani epäilee minun odottavan tyttöä tällä kertaa ja oikeastaan kukaan ei ole vielä sanonut, että odottaisin poikaa. Jotenkin hassua, koska itselläni ei ole oloa suuntaan eikä toiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti