Sananen lapsettomien lauantaina

Olen itse kokenut aiheesta vain pintaraapaisun. Tulin ensimmäisellä kerralla helposti raskaaksi ja elin haavemaailmassa, jossa en joutuisi koskaan kokea yrittämisen vaikeutta ja tuskaa.

Silti aivan yllättäen yritimme toista lastamme yli puolitoistavuotta, joka sisälsi surua, pahaa oloa, itkua ja valitettavasti hieman katkeruuttakin. Olin tuona aikana luopunut kokonaan toivosta ja kun vielä kuulimme lapsettomuustutkimuksissa, että miehen siittiöillä luomuraskauden mahdollisuus on lähellä nollaa, alkoi koko yritys ja tuleva mietityttämään. Olimme jo lähes luovuttaneet, kun yllättäen raskauduin. En voisi olla siitä kiitollisempi, vaikka tietenkin yhä pelkään joka päivä, että tämä onni vielä viedään minulta pois. Koen yhä selvinneeni todella vähällä ja tuntevani usein myös syyllisyyttä siitä, että olen edes itkenyt aiheesta.

Tuona puolentoistavuoden aikana liityin myös somessa erilaisiin ryhmiin, joissa oli totaalilapsettomia, sekundaarista lapsettomuutta kokeneita sekä muuten vaan lähipiirissään lapsettomuutta kohdanneita ihmisiä. Luin paljon heidän tarinoitaan ja ajatuksiaan. Vertaistuki tuntui silloin aivan mahtavalta ja se tsemppaus ja yhteisöllisyys oli todella kantavaa. Vertaistuki yleisesti toimii monissa asioissa aina kantavana voimavarana.

Olen nähnyt läheltä lapsettomuutta, työlästä yrittämistä, lapsettomuushoidoissa käymistä, keskenmenoja ja kaikkea siihen liittyvää. Se tuntuu todella vaikealta ymmärtää ja se tuntuu myös hyvin epäreilulta. Noihin tilanteisiin ei juurikaan ole sanoja, mutta tuki ja ymmärrys ovat tärkeitä. Täytyy ymmärtää, jos joku ei esimerkiksi pysty tulemaan ristiäisiin tai katsomaan vauvaa, täytyy ymmärtää, jos jonkun on vaikea iloita raskaudestasi, koska oma lapsettomuus sattuu niin paljon. Ei saa kuitenkaan hylätä tai automaattisesti olettaa, ettei lapseton halua tulla kutsutuksi ristiäisiin, mutta ennemminkin tulee ymmärtää, jos hän ei siihen kutsusta huolimatta pysty.

Lapsettomuus ja myös sekundaarinen lapsettomuus on yleisempää kuin luulisi ja lähes jokainen tuntee jonkun, jota se jotenkin koskettaa. Onkin todella typerää kysellä keneltäkään hänen lapsisuunnitelmistaan tai painostaa ja tivata asiasta jatkuvasti. Se ihminen, jolle sanot: "eikö sinunkin olisi jo korkea aika hankkia lapsia? Kohta se on jo liian myöhäistä!" voi olla juuri edellisenä päivänä saanut keskenmenon pitkän yrityksen jälkeen. Ja vaikka ei olisikaan, niin ei se kuulu kenellekään. Se, mitä varsinaisesti tarkoitan, on ettei koskaan voi tietää, kuinka kipeään paikkaan sanoillaan sohaisee!

Minulle ja miehelleni toistettiin useasti, että emmekö aio hankkia esikoisellemme pikkusisaruksia ja että kohta on jo niin iso ikäero, että niistä ei ole enää mitään seuraa toisilleen! Voi miten nuo sanat käänsivätkään veistä haavassani ja aiheuttivat lisää tuskaa. Tämän lisäksi sain vähän väliä lukea jostain, kuinka yhden lapsen vanhemmat ovat itsekkäitä ja mitä vielä. Vaikka emme olisi edes halunneet lisää lapsia, niin ei se tee meistä itsekkäitä. Kyllä lapsi voi saada ystäviä muualtakin kuin kotoa. En muutenkaan ymmärrä, kuka kehtaa sanoa noin!

Huomenna on äitienpäivä ja se on todella raskas päivä osalle. Osa taistelee vuosikymmeniä äidiksi tulosta ja osa ei saa koskaan omia lapsia suuresta toiveestaan huolimatta. Haluaisin halata jokaista, jota tämä asia koskettaa ja muistuttaa, että ette ole yksin asian kanssa ♥ Suosittelen facebookin simpukka-ryhmiä ja lisäksi keskustelupalstoja, joissa on myös muita lapsettomuudesta kärsiviä. Älä jää yksin. Olet tärkeä!